Helsinki pyrkii eroon vaarallisista suojateistä - ensimmäiset suojatiettömät kadunylityspaikat käyttöön

Yhtenä keinona on muuttaa vaarallinen suojatie kadunylityspaikaksi, jossa jalankulkija väistää autoja ja muuta liikennettä. Muita keinoja ovat muun muassa hidasteet, kavennukset ja liikennevalot.
Poistettu suojatie on merkitty väliaikaisilla aidoilla ja kyltillä.
Helsinginkadulla sijaitsevan Kaupunginpuutarhan raitiovaunupysäkiltä poistettiin toinen suojatie, ja tämä kohta muutettiin kadunylityspaikaksi. Paikalla on väliaikaiset liikennemerkit ja aidat.

Helsingin kaupunki on kartoittanut katuverkoltaan vaaralliseksi luokiteltavat suojatiet. Kantakaupungissa näitä on tällä hetkellä vielä useita kymmeniä. Tavoitteena on lähivuosina päästä eroon kaikista vaarallisista suojateistä, kuten valo-ohjaamattomista, usean samansuuntaisen kaistan ylittävistä suojateistä.

Vaarallisten suojateiden turvallisuutta parannetaan esimerkiksi hidastein, kavennuksin tai liikennevaloin, muuttamalla ne kadunylityspaikoiksi tai poistamalla ylitysmahdollisuus kokonaan. Keinon valintaan vaikuttavat muun muassa ylitystarve, etäisyys muihin suojateihin ja kadun ominaisuudet.

Kadunylityspaikalla ei ole suojatien liikennemerkkiä eikä tiemerkintäraitoja

Helsinginkadulla sijaitsevan Kaupunginpuutarhan raitiovaunupysäkiltä poistettiin toinen suojatie, ja tämä kohta muutettiin suojatiettömäksi kadunylityspaikaksi. Vähän käytetyn pysäkin toisesta päästä Mäntymäentien kohdalta löytyy liikennevalo-ohjattu suojatie, joka on ensisijainen ja esteetön kulkureitti pysäkille ja kadun yli.

Suojatiettömällä kadunylityspaikalla ei ole suojatien liikennemerkkejä tai katuun maalattuja raitoja, mutta siitä voi ylittää kadun, kunhan jalankulkija väistää sekä autoja, raitiovaunuja että polkupyöriä. Paikalle on tuotu väliaikaiset liikennemerkit, jotka kertovat jalankulkijoille uusista väistämissäännöistä.

 Suojatiettömän kadunylityspaikan tunnistaa siitä, että siinä ei ole käytetty suojatien liikennemerkkejä tai tiemerkintäraitoja missään kohtaa. Tällöin jalankulkija on väistämisvelvollinen. Ajoradalle astuessa jalankulkijan on arvioitava lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus. Mikäli jalankulkija arvioi voivansa ylittää ajoradan, on se tehtävä tarpeettomasti viivyttelemättä. Autoilijoiden taas tulisi pidättäytyä kohteliaisuudesta päästämästä jalkakäytävillä odottavia jalankulkijoita yli, koska tämä voi johtaa peräänajoihin, sanoo liikenneinsinööri Aleksi Kinnunen.

Suojatie muutettiin kadunylityspaikaksi, sillä se ei ollut tieliikennelain mukainen. Poistettu suojatie oli vaarallinen, koska se oli valo-ohjaamaton ylitys vilkkaan kadun kaarteessa, jossa näkymä oli heikko. Paikka oli otollinen ns. giljotiini-ilmiölle, jossa suojatietä käyttävä jalankulkija joutuu vaaranpaikkaan, kun vain toisen kaistan autoilija pysäyttää autonsa suojatielle.

Ylitystä ei kuitenkaan poistettu kokonaan, sillä uusien järjestelyiden myötä sen turvallisuus nousee tyydyttävälle tasolle. Järjestelyllä voidaan tarjota käyttökelpoinen oikoreitti pysäkille Kallion suunnasta varsinkin ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Suojatiettömän kadunylityspaikan läheisyydestä löytyy useimmiten suojatie

Suojatietöntä kadunylityspaikkaa käytetään tilanteessa, jossa turvallisen suojatien toteuttaminen on vaikeaa tai se ei ole perusteltua esimerkiksi liikennemäärien takia. Pääkaduilla liikennettä on usein niin paljon, että suojatien saaminen käyttökelpoiseksi ei ole mahdollista ilman liikennevaloja.

Suojatietä ei kannata merkitä paikkaan, jossa ylittäjämäärä jää alhaiseksi, koska tällöin suojatien ohi ajava autoilija saattaa tottua siihen, että paikalla ei tarvitse varautua päästämään jalankulkijaa yli. Poistetulla Kaupunginpuutarhan pysäkin suojatie oli käyttäjämääriltään alhainen.

Siksi vähän käytettyjen suojateiden muuttaminen kadunylityspaikoiksi parantaa suojateiden turvallisuutta laajemminkin, kun niitä käytetään vain tilanteissa, joissa autoilija voi odottaa joutuvansa väistämään jalankulkijaa. Autoliikenteen pääverkolla katu ylitetään ensisijaisesti risteysten yhteydessä, joissa kadunylittäjiä on luonnostaan enemmän ja turvallisen ylityksen järjestäminen on helppoa.

Euroopassa yleinen käytäntö tuodaan Helsinkiin

Helsingissä on muutamia vastaavanlaisia suojatiettömiä kadunylityspaikkoja esimerkiksi Sturenkadulla raitiovaunupysäkin länsipäässä.

Samanlaisia kadunylityspaikkoja on myös tulossa Mannerheimintielle, Tukholmankadulle ja Hämeentielle. Aiempien periaatteiden mukaisesti vastaavissa paikossa ylittäminen olisi estetty kokonaan aidoilla tai muulla rakenteella.

Muutokset perustuvat Kaupunkiympäristölautakunnan 10.12.2019 hyväksymään jalankulkijoiden kadunylitysjärjestelyiden suunnitteluperiaatteisiin ja kaupunginhallituksen 7.3.2022 hyväksymään liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmaan.