Kirjastoon, luistelemaan ja elokuviin – Helsinki tarjoaa tekemistä myös joulunpyhinä

Joulu ja vuodenvaihde tuovat mukanaan poikkeusaukioloja, mutta Helsingissä riittää tekemistä myös pyhien aikaan. Jouluaattona kolme kirjastoa toivottaa kaupunkilaiset tervetulleiksi, nuorisotaloissa järjestetään toimintaa ja tekojäillä pääsee luistelemaan lähes kaikkina päivinä. Kulttuurikeskuksissa nautitaan koko perheen elokuvista sekä Lux Helsingin valotaiteesta. Tämä kooste kertoo, mistä löydät avoimet ovet ja elämykset joulun ja loppiaisen välillä.
Joulukuusi Kallion kirjaston Kupolisalissa.
Kallion kirjaston jouluaattoaukiolosta on tullut perinne. Kuva: Ate Silvo

Helsingissä kirjastoon pääsee myös jouluaattona, sillä Itäkeskuksen, Kallion ja Rikhardinkadun kirjastot ovat avoinna 24.12. klo 10–16. Aattona kirjastossa on tarjolla tavallisten kirjastopalvelujen lisäksi lämmintä tunnelmaa ja glögiä.

Helsinkiläiset kirjastot ovat kiinni joulupäivänä 25.12., tapaninpäivänä 26.12. sekä uudenvuodenpäivänä 1.1. Loppiaisena 6.1. avoinna on keskustakirjasto Oodi klo 12–18. Helsingin omatoimikirjastot ovat avoinna normaaleiden omatoimiaukioloaikojen mukaan myös joulun, uudenvuoden ja loppiaisen aikana. Näitä ovat Herttoniemen, Jakomäen, Laajasalon, Lauttasaaren, Myllypuron, Paloheinän, Suomenlinnan ja Viikin kirjastot.

Liikuntaa säästä riippumatta

Kaupunki tarjoaa runsaasti liikuntamahdollisuuksia joulun ja vuodenvaihteen aikaan. Helsingin tekojääkentät ovat kiinni vain jouluaattona, ja muina päivinä niille pääsee luistelemaan maksutta. Kenttäkohtaiset yleisöluisteluajat ja poikkeukset löytyvät osoitteesta liikunta.hel.fi/luistelu.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Jos loppuvuoteen saadaan lunta, pääkaupunkiseudun latutilanteen voi tarkistaa ulkoliikunta.fi-palvelusta.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)  

Sisäliikuntapaikoilla, kuten uima- ja liikuntahalleissa sekä kuntosaleilla on poikkeusaukioloja. Suurin osa sisäliikuntapaikoista on kiinni 24.–26.12. sekä 1.1., mutta esimerkiksi Itäkeskuksen uimahalli on avoinna tapaninpäivänä 26.12. Uimahallien ja liikuntahallien aukioloajat voi katsoa osoitteesta liikunta.hel.fi.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lapsi luistelee Oulunkylän tekojäällä.
Helsingin tekojääkentille pääsee luistelemaan maksutta. Kuva: Tommi Mattila

Nuorille tekemistä läpi joulunpyhien ja uudenvuodenaattona

Osa nuorisotaloista lomailee 22.12.–7.1. mutta esimerkiksi Kontulan Luupissa on toimintaa joka päivä 22.–26.12. Vuosaaressa Rastilan nuorisotalo on auki 22.–23.12. ja Kallahden nuorisotalo 25.–26.12. Oodin nuorisotila on auki ma 22.–23.12., la 27.12., ma 29.12. ja ti 30.12.

Fallkullan kotieläintila toivottaa vierailijat tervetulleiksi 24.–26.12. ja 28.12. sekä 1.1., 4.1. ja 6.1. klo 10–14. Fallkullan kahvila Kilikuppila on jouluna suljettu ja aukeaa taas maaliskuussa.

Uudenvuodenaattona 31.12. useat nuorisotalot ympäri kaupunkia kutsuvat nuoret yhteen. Maunulan nuorisotalo on auki uudenvuodenaattona klo 12–18. Malmin nuorisotalolla on varhaisnuorten uudenvuodenjuhla klo 14–18. Kallahden, Pihlajanmäen ja Myllypuron nuorisotalot ovat auki uudenvuodenaattona klo 18–24. Pukinmäen nuorisotalolla vietetään nuorten uudenvuodenjuhlaa klo 19–01.

Tiivistämöllä Suvilahdessa DJ Sateenkaarivelho järjestää perheen pienimmille omat SÄILIÖ Junior -bileet uudenvuodenaattona klo 18–20. Bileisiin on vapaa pääsy.

Kulttuurikeskuksissa koko perheen elokuvia ja Lux Helsinki -elämyksiä

Helsingin kulttuurikeskuksissa voi kokea kulttuurielämyksiä myös juhlapyhien ympärillä. Malmitalossa nautitaan maksuttomista koko perheen joululomaleffoista tiistaina 30.12. sekä perjantaina 2.1., ja myös pääsymaksulliset Kino Helioksen elokuvat pyörivät pe 2.1. alkaen. Malmitalon takana voi tutustua Mun Malmi -valokuvanäyttelyyn, joka on kunnianosoitus Malmin moninaisuudelle. Vuotalon galleriassa on puolestaan esillä Yasmin Ibrahimin kuratoima, valoa ja muistia käsittelevä ryhmänäyttely.

Loppiaisena käynnistyvä Lux Helsinki -valotaidefestivaali tuo valoa ja elämyksiä Kanneltaloon ja Annantaloon ti 6.1. – su 11.1. Kanneltalon galleriassa nähdään kaksi teosta, jotka leikittelevät valolla, äänellä ja lasilla. Taidepajassa voi luoda oman valotaideteoksensa ja heijastaa sen Kanneltalon aulaan. Annantalon pihalle rakentuu tarinallisista animaatioista koostuva valoteos, ja sisätiloissa järjestetään Lux-teemaisia työpajoja sekä moniaistisia elämyksiä. Annantalon Kahvila Napero palvelee koko festivaalin ajan. Sekä Kanneltalo että Annantalo ovat festivaaliviikolla avoinna poikkeusaukioloin, jotka löytyvät talojen verkkosivuilta.

Kulttuurikeskuksissa on muitakin poikkeusaukioloja joulun ja vuodenvaihteen pyhien aikaan. Malmitalo, Maunula-talo, Stoa ja Vuotalo ovat kiinni ke 24.– pe 26.12., to 1.1. ja ti 6.1. Kanneltalo on kiinni ke 24.– pe 26.12. sekä ti 1.1. Annantalo rauhoittuu joulunviettoon su 21.12. alkaen. Kulttuurikeskus Caisa on kiinni su 21.12. – ti 6.1.

Stefan Bremerin valokuvanäyttelyyn ilmainen sisäänpääsy tapaninpäivänä

Helsingin kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila ja Ruiskumestarin talo ovat kiinni 24.–25.12. sekä 1.1. Tapaninpäivänä ja uudenvuodenaattona museoihin pääsee vierailulle klo 11–17. Hakasalmen huvilassa vietetään ilmaispäivää perjantaina 26. joulukuuta, jolloin Stefan Bremerin suosittuun Helsinki by Night -valokuvanäyttelyyn voi tutustua maksutta.

Suosituksia sinulle

Suosittelut luodaan automaattisesti sisältöjen perusteella.