Osana Meri-Rastilan kaupunkiuudistusta peruskorjataan myös alueen isoin puisto eli Haruspuisto. Työt alkoivat vuonna 2025 uuden koirapuiston rakentamisella, ja kesällä 2026 valmistui alueen uusi skeittipaikka.
Urakka on nyt siirtymässä varsinaiseen puistorakentamiseen, minkä vuoksi alueelta kaadetaan noin 100 puuta lokakuussa. Suurelta kuulostavasta määrästä huolimatta iso osa Haruspuistosta säilyy luonnonmukaisena ja metsäisenä alueena. Puut on kuntokartoitettu ja osa poistoista perustuu kartoitukseen, osa asemakaavan myötä tulleisiin muutoksiin sekä toimintojen laajentumiseen.
Kaadettujen puiden tilalle istutetaan uusia erilajisia havu- ja lehtipuita, yhteensä 95 puuta. Puiston avautuessa sinne istutetaan lasten kunniaksi Lasten puu yhdessä asukkaiden kanssa. Alueelle tulee myös runsaasti monilajisia pensas-, perenna- ja heinäistutuksia.
Monipuolisesti tekemistä eri ikäryhmille
Asukkaat ovat päässeet vaikuttamaan puiston suunnitteluun, jotta lopputulos olisi heille mahdollisimman omannäköinen ja -tuntuinen. Puiston teemana on Itämeri ja vedenalainen elämä, ja siellä on valmistuttuaan leikki- ja liikuntapaikkoja eri ikäisille käyttäjille.
Haruspuistoon tulee kuntoilupaikka, pienpeliareena, kiipeilyseinä, skeittipaikka ja pumptrack sekä alueet katukoripallolle ja vesileikeille. Puistoon on myös suunniteltu keinu- ja kiipeilyalue sekä laajempi leikkialue monitoimivälineineen.
Peruskorjauksen on tarkoitus valmistua syyskuussa 2028.