
Helsingin Kaupunkitilat Oy etsii toimijoita ideoimaan ja rakentamaan talon tulevaisuutta. Rakennus muistetaan myös Harjun nuorisotalona.
– Kyseessä on hyvin erityinen rakennus, jonka mielenkiintoinen historia vilisee sekä ruumiita, kasvutarinoita että suomalaisen musiikin legendoja. Se ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden palata osaksi elävää kaupunkikulttuuria, sanoo Helsingin Kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja Peggy Bauer.
Albert Nybergin suunnittelemana rakennus valmistui vuonna 1923 ruumishuoneeksi. Välillä tila oli pitkään maalivarastona, mutta vuodesta 1986 vuoteen 2019 se toimi nuorisotalona, jossa oli myös bändien harjoitustiloja sekä studioita. Monet musiikkitaivaan tähdet Maija Vilkkumaasta Samuli Putroon ovat aloitelleet uraansa siellä.
Kevyen kunnostuksen periaatteella
Teollisuuskadun ja Aleksis Kiven kadun välissä sijaitseva kaupungin omistama rakennus on ollut viime vuodet tyhjillään. Rakennuksesta on tällä hetkellä käyttökunnossa päärakennuksen katutaso. Tilaa tullaan vuokraamaan vajaan vuoden aikana lyhytaikaiseen kokeilukäyttöön kevyen kunnostuksen periaatteella.
– Tavoitteenamme on kokeiluilla selvittää ketkä tilasta ovat kiinnostuneita, minkälainen toiminta sinne sopisi ja millaisia kunnostustöitä mahdollinen uusi käyttötarkoitus edellyttäisi. Ei siis niin päin, että ensin remontoidaan miljoonilla ja sitten ihmetellään käyttäjien tarpeita, selventää Bauer.
Tyhjillään olevien kulttuurihistoriallisten rakennusten avaaminen käyttöön on sekä kaupunkikulttuurisesti että ekologisesti arvokasta ja kestävää.
– Haluamme viedä tilojen toiminnallisuutta ja omaleimaisuutta eteenpäin ajatuksella, että ne voivat yhä paremmin palvella yrityksiä, yhteisöjä, kaupunkilaisia ja matkailijoita. Kaikenlaisia kohtaamisia.
Avoimet ovet 15. toukokuuta
Harjun ovet aukeavat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan torstaina 15. toukokuuta kello 16-18. Avoimet ovet järjestetään osana Kallio kukkii -festivaalia, joka sai alkunsa juuri Harjun nuorisotalolta 31 vuotta sitten. Kävijät voivat tutustua tilaan ja jakaa muistojaan, sekä jättää toiveitaan ja ideoitaan Harjun tulevaisuudesta. Tarjolla on myös kahvia ja pullaa 100 ensimmäiselle kävijälle.
Kiinnostaako tilan kokeilukäyttö?
Kaupunkitilat etsii nyt erilaisia toimijoita kokeilemaan Harjun tilallisia mahdollisuuksia. Kokeiluja tehdään ajanjaksolla 1.8.2025–28.2.2026 ja kokeilun kestoa voi ehdottaa konseptin mukaisesti (esimerkiksi 1-3 kuukautta). Jos siis sinulla, yritykselläsi tai yhteisölläsi on idea, kerro siitä meille ja hae mukaan oheisella lomakkeella.
Lähetä hakemus tällä lomakkeella(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kaikille tilan kokeilukäytöstä kiinnostuneille järjestetään myös avoimia yhteisnäyttötilaisuuksia, joista ensimmäiset pidetään keskiviikkona 21.5. kello 10 ja tiistaina 27.5. kello 15. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa viestinta@kaupunkitilat.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) .
Tilan tiedot
Osoite: Aleksis Kiven katu 3, 00500 Helsinki
Koko: 217 m²