Ensihoidon tulevaisuutta esitellään Helsingissä – drooni voi jatkossa pelastaa henkesi

Kuvittele, että kyy puree sinua tai saat eväspatukasta henkeä uhkaavan allergiakohtauksen keskellä metsää tai saarta. Avun saaminen vaikeakulkuiseen paikkaan voi olla hidasta. Tulevaisuudessa ensihoidon käytössä on kuitenkin mahdollista hyödyntää drooneja, jotka pystyvät lennättämään esimerkiksi kortisonia, adrenaliinipiikin tai ensiapulaukun ambulanssin ja helikopterin ulottumattomiin. Tulevaisuuden ensiapudrooneja esittelevä Euroopan-kiertue saapuu Helsinkiin huhtikuun alussa. Tuolloin myös kaupunkilaisilla on mahdollisuus tutustua laitteisiin.
Ensiapudroonien suurin hyöty on saada nopea apu vaikeakulkuisiin paikkoihin.  Kuva: AiRMOUR-hankkeen kuvapankki
Ensiapudroonien suurin hyöty on saada nopea apu vaikeakulkuisiin paikkoihin. Kuva: AiRMOUR-hankkeen kuvapankki

Näe ihmiskuljetusdrone ensimmäistä kertaa Helsingissä

 Helsingissä järjestetään huhtikuun alussa kaksi ensiapudroonien esittelytilaisuutta. Molemmissa tilaisuuksissa on mahdollisuus nähdä itse droonit sekä kuulla niiden tulevaisuudennäkymistä sekä hyödyistä ja haasteista.

Ensimmäinen esittelytilaisuus järjestetään 4. huhtikuuta Suomenlinnassa, minne lääkintäkuljetusdrooni lennättää adrenaliinikynän Kaivopuistosta. Toinen esittelytilaisuus järjestetään 6. huhtikuuta klo 10–16 Kansalaistorilla. Tuolloin paikalla ovat Oodi-kirjaston edustalla yleisön tutustuttavissa niin lääkintäkuljetusdrooni kuin myös uudenlainen matkustajadroonikin, jota on suunniteltu hyödynnettävän ensimmäistä kertaa maailmassa tositoimissa jo 2024 Pariisin olympialaisissa.

Tavoitteena lisätä ymmärrystä ensiapudroonien mahdollisuuksista ja haasteista

Ensiapudroonien suurin hyöty on saada nopea apu vaikeakulkuisiin paikkoihin. Ensiavun siirtyminen ilmatilaan vaatii kuitenkin monessa paikoin vielä ilmailulainsäädännön sekä kaupunki- ja liikennesuunnittelun uudistamista.

- Liikennejärjestelmien kipupisteet konkretisoituvat pelastustoimessa. Erityisesti tämä korostuu vaikeakulkuisten paikkojen kohdalla ja hätätilanteissa, joissa jokainen sekunti merkitsee. Droonit eivät juutu ruuhkiin ja ajan lisäksi ne säästävät myös rahaa sekä pienentävät päästöjä. Meidän tehtävämme on lisätä ymmärrystä ensiapudroonien mahdollisuuksista ja haasteista. Tarjoamme tukea myös droonien testaukseen, Forum Virium Helsingin projektipäällikkö Renske Martijnse-Hartikka toteaa. 

Drooniesittelyt ovat osa AiRMOUR-hanketta, johon osallistuu yrityksiä ja tutkimuslaitoksia kuudesta EU-maasta. Hanke järjestää keväällä 2023 esittelytapahtumia ympäri Eurooppaa Kasselissa, Luxembourgissa, Helsingissä ja Stavangerissa. Kerätyt opit kiteytetään käytännön työkaluiksi ja koulutusohjelmiksi. Helsingissä hankkeesta vastaa kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium.