Ikääntyneille yhteisöllisen asumisen talo Maunulaan

Maunulan Pirjontielle on rakenteilla Helsingin kaupungin ensimmäistä yhteisöllisen asumisen palvelutalo, jonka kaikki asunnot on tarkoitettu ikääntyneille asukkaille. Asukkaat muuttavat taloon alkuvuodesta 2028.
Havainnekuva
Alustava havainnekuva: Rakennuksessa on viisi kerrosta, ja sen pääasiallinen julkisivumateriaali on vaalea tiili. Kuva: Arkkitehtitoimisto Sarlin + Sopanen Oy

Rakennuksessa on 51 vuokra-asuntoa sekä yhteis- ja palvelutiloja. Maantasokerrokseen tulee myös yksi liiketila.

Yhteisölliseen asumiseen voi hakeutua iäkäs henkilö, joka ei enää pärjää kotonaan esimerkiksi kotihoidon ja läheisten avun turvin, mutta joka ei vielä tarvitse ympärivuorokautista hoivaa. Maunulan palvelutalossa yhteisöllisestä asumisesta vastaa Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Hallinnollisesti palvelutalo tulee osaksi Riistavuoren seniorikeskusta.

Rakentaminen käynnistyi vuodenvaihteessa, ja työmaalta kantautuu lähiympäristöön ääntä etenkin alkuvaiheessa. Rakennus valmistuu syksyksi 2027.

Asuintalon rakennuttaa Helsingin kaupungin asuntotuotanto (ATT)  ja urakasta vastaa SRV. Rakennukset on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Sarlin + Sopanen Oy.

Helsinkiläisistä noin joka viides on yli 64-vuotias, ja ikääntyneiden asukkaiden osuus väestöstä kasvaa.  Vuoden 2024 lopussa heitä asui Helsingissä noin 120 000.

Vuoden 2060 lopussa arvioidaan lähes 218 000 ikääntyneen asuvan Helsingissä. Tämä olisi noin neljäsosa kaupungin asukkaista.

Suosituksia sinulle

Suosittelut luodaan automaattisesti sisältöjen perusteella.