Tervetuloa varhaiskasvatuksen opettajaksi päiväkoti Nalleen.
Nalle sijaitsee kaakkois-Helsingissä Laajasalon saarella. Nallessa toimii neljä lapsiryhmää. Etsimme opettajaa 3-5-vuotiaiden lasten ryhmään. Tiimiin kuuluu kaksi opettajaa ja yksi hoitaja.
Nallen päiväkoti on asiakaskyselyjen perusteella todella pidetty päiväkoti laadukkaan pedagogiikan ja sen pienehkön koonkin vuoksi. Panostamme tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteluun, joista yhtenä työvälineenä on Tanssivan hiiren -materiaali. Vaalimme leikkirauhaa lapsille. Strategian mukaisesti panostamme lukuvalmiuksien vahvistamiseen.
Odotamme hakijalta hyvää ja joustavaa yhdessä työskentelyä koko henkilöstön kanssa.
Tarjoamme työhönsä sitoutuneen henkilöstön.
Miksi töihin meille?
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tuoreimman henkilöstökyselyn mukaan meillä viihdytään ja työ koetaan mielekkääksi!
Saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Lue lisää henkilöstöeduistamme ja tutustu Helsingin kaupunkiin työnantajana osoitteessa hel.fi/fi/avoimet-tyopaikat/miksi-toihin-kaupungille.
Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Kelpoisuusehdot:
Edellytämme, että sinulla on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaisesti kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (lto), soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).
Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen opettajana Helsingin kaupungilla vuonna 2026 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Palkkio maksetaan vain kerran samalle henkilölle. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.
Luemme eduksi kokemuksen ja koulutuksen luontopedagogiikasta.
Sopimusala
OVTES Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Päiväkodin johtaja Eija Wacker
puh 040 334 4103