Verkkosaaren tyhjät tontit muuttuvat kesällä niityiksi ja oleskelupaikoiksi

Verkkosaareen kylvetään väliaikaisia niittyjä rakentamista odottaville tonteille. Niityt viimeistelevät keskeneräisiä kaupunkitiloja, lisäävät alueen viihtyisyyttä ja tuovat rantaraitin varrelle myös uusia oleskelupaikkoja.
Ilmakuva Verkkosaaresta
Verkkosaaren rakentamista odottaville tonteille kylvetään väliaikaisia niittyjä. Niityt tuovat keskeneräiseen kaupunkiympäristöön vehreyttä ja lisäävät alueen viihtyisyyttä ennen tonttien pysyvää rakentumista. Kuva: Harri Saarinen

Verkkosaaren alueella on aloitettu väliaikaisten niittyjen rakentaminen ja kylväminen. Ensimmäiset työt käynnistyivät toukokuun alussa, ja niittyjen on tarkoitus vihertyä kesän aikana rakentamista odottavilla tonteilla.

Väliaikaiset niityt sijoittuvat muun muassa Hartelan tontille sekä Verkkosaarenlaiturin rannan tuntumaan. Tavoitteena on parantaa rakenteilla olevan alueen ilmettä ja käytettävyyttä jo ennen kuin tontit rakentuvat pysyvään käyttöön.

Rakentamista odottavat tontit siistitään ja viherrytetään

Hartelan tontilla työ on edennyt viimeistelyvaiheeseen. Alue on ensin siivottu, minkä jälkeen tontille on levitetty noin 100 millimetrin kerros niittymultaa. Alueella jo kasvanutta ruderaattikasvillisuutta eli joutomaiden kasvillisuutta on pyritty säilyttämään mahdollisuuksien mukaan.

Tällä viikolla tontille on kylvetty yksi- ja monivuotisia kotimaisia niittykasveja. Niittyjen suunnittelussa ja siemenseosten valinnassa on hyödynnetty kotimaisen asiantuntijan osaamista.

Niityt ovat väliaikainen ratkaisu, mutta niillä on tärkeä rooli rakentuvan kaupunkitilan viihtyisyyden parantamisessa. Ne pehmentävät keskeneräistä ympäristöä, sitovat maisemallisesti avoimia tontteja osaksi ympäröivää kaupunkia ja tarjoavat samalla elinympäristöjä pölyttäjille.

Kasvillisuus myös sitoo maaperää, mikä auttaa vähentämään avointen tonttien pölyisyyttä. Lisäksi niityt voivat lieventää paahteisuutta tuomalla paljaiden maa-alueiden tilalle kasvillisuutta.

Havainnekuva pöytäryhmästä
Havainnekuva Verkkosaareen toteutettavasta väliaikaisesta oleskelualueesta. Siirrettävät kalusteet, päivänvarjot ja istutukset tuovat rakentamista odottaville tonteille viihtyisyyttä ja vehreyttä. Kuva: Helsingin kaupunki

Rantaraitin varrelle niittyjä, kiviaiheita ja oleskelua

Verkkosaarenlaiturin kohdalle rannan tuntumaan rakennetaan niittyjen lisäksi kiviaiheita, istutusalueita ja pieniä oleskelupaikkoja. Alueelle on tulossa muun muassa penkkejä, roska-astioita, koira-wc-paikkoja ja istutusaltaita.

Alueen muotokieli syntyy kivireunuksista ja kivien ryhmittelystä. Niiden avulla loivennetaan luiskia, jäsennetään pitkiä ja kapeita tonttikaistaleita sekä luodaan alueelle omaleimaista ilmettä. Kiviaiheiden inspiraationa ovat Pariisin Jardin du Luxembourg -puiston jäsennellyt sommitelmat.

Rantaraitin varrelle tulevat kalusteet täydentävät kokonaisuutta. Alueelle on suunniteltu kaksi oleskeluryhmää, joihin kuuluu pyöreä pöytä, istuinpöllejä ja päivänvarjoja.Kierrätysmateriaalit saavat uuden elämän

Verkkosaaren väliaikaisissa niityissä ja oleskelualueissa hyödynnetään kierrätettyjä materiaaleja. Kivireunuksiin käytetään kierrätettyjä graniittireunakiviä ja kiviaiheissa hyödynnetään aiemmin puretun kivimuurin kiviä. Myös olemassa olevia betonirenkaita käytetään uudelleen: ne maalataan, oikaistaan ja niihin istutetaan muun muassa rantavehnää ja siniheinää.

Kierrätysmateriaalien käyttö tukee resurssiviisasta rakentamista ja antaa väliaikaisillekin kaupunkitiloille viimeistellyn ilmeen ilman, että kaikkea tarvitsee rakentaa uudesta materiaalista.

Valmista vaiheittain kesän alussa

Verkkosaarenlaiturin niittyjen osalta työt valmistuvat arvion mukaan toukokuun aikana. Oleskelualueiden lopullinen valmistuminen riippuu kalusteiden ja päivänvarjojen toimituksista, mutta kokonaisuuden arvioidaan olevan valmis kesäkuun lopussa.

Kohteiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Stara suunnittelee ja toteuttaa kohteet, ja kaupunkiympäristön toimialan maisema-arkkitehti ohjaa suunnittelua.

Verkkosaaren kohteet ovat jatkoa kaupungin toimintatavalle, jossa Stara suunnittelee ja toteuttaa väliaikaisia viherrakentamisen ratkaisuja joustavasti eri puolilla Helsinkiä.