Helsinkiläiset yksityishenkilöt ovat joutuneet uusimman turvallisuusaiheisen asukaskyselyn mukaan harvemmin varkausrikosten uhreiksi kuin kolme vuotta aikaisemmin tehdyssä kyselyssä. Verrattaessa poliisin rikostilastoon havaitaan samansuuntainen trendi, mutta toisaalta myymälävarkaudet ovat poliisin tilastossa samaan aikaan lisääntyneet.
Väkivallan ja häirinnän kohteeksi joutuminen suunnilleen aiemmalla tasolla
Erityypistä väkivaltaa, uhkailua ja häirintää helsinkiläiset ovat kokeneet suunnilleen yhtä yleisesti kuin edellisen kyselyn aikaan. Mikään kysytyistä asioista ei ole yleistynyt. Kaksi asiaa on muuttunut myönteiseen suuntaan: aiempaa harvempi mies vastaa kokeneensa uhkailua julkisella paikalla ja aiempaa harvempi nainen vastaa kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa.
Huumehavainnot kaupunkitilassa yleistyneet
Kielteinen kehityssuunta on puolestaan se, että aiempaa suurempi osuus kyselyvastaajista kertoo nähneensä huumeisiin liittyviä ilmiöitä omalla asuinalueellaan. Helsinkiläisistä 43 prosenttia on nähnyt omalla asuinalueellaan huumeiden myyntiä, käyttöä tai käytettyjä huumeruiskuja viimeisen vuoden aikana, kun osuus oli 33 prosenttia vuonna 2018. Huumeiden näkeminen vaihtelee alueittain voimakkaasti, ja joillakin keskisen Helsingin alueista useampi kuin kaksi kolmasosaa asukkaista on tehnyt huumehavaintoja.
– Koettu turvattomuus eroaa selvästi sen mukaan, onko huumeita nähty, kertoo tutkija Jenni Erjansola Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietopalveluista.
Kyselytutkimus kertoo kaupunkitilan koetusta turvallisuudesta
Helsinki kysyy kaupunkilaisten kokemuksia turvallisuudestaan laajassa turvallisuustutkimuksessa aina kolmen vuoden välein. Tuorein Helsingin turvallisuustutkimuksen aineisto kerättiin syksyllä 2024. Kysely lähetettiin noin 12 000 satunnaisotannalla poimitulle iältään 15–79-vuotiaalle helsinkiläiselle. Heistä tutkimukseen osallistui 52 prosenttia (6 205 henkeä). Kyselyaineisto edustaa helsinkiläisen aikuisväestön näkemyksiä.
Kaupunkitilan turvallisuus tukee helsinkiläisten arkista hyvinvointia. Kyselytutkimus antaa täydentävää tietoa kokonaisrikollisuuden kehittymisestä, sillä poliisin rikostilastoissa näkyvät vain viranomaisten tietoon tulleet rikokset. Ymmärrys koetun turvallisuuden tasosta ja sen kehityksestä auttaa Helsingin kaupunkia suuntaamaan toimenpiteitään järkevästi.