
Aloitettujen (2 131) ja rakennusluvitettujen (2 107) asuntojen määrissä sen sijaan jäädään hieman viime vuoden lukemista.
Rakenteilla olevien asuntojen määrä on jatkanut laskuaan. Rakenteilla olevia asuntoja oli noin 600 vähemmän kuin kesäkuun lopussa. Syynä tähän on asuntojen reipas valmistumistahti yhdistettynä vähäisempiin asuntorakentamisen aloituksiin.
Rakenteilla olevan asuinkerrosalan määrä on noin 414 000 kerrosneliömetriä, mikä jatkaa jo vuonna 2022 alkanutta laskuaan. Kaikesta rakenteilla olevasta kerrosalasta 42 prosenttia on asumiseen tarkoitettua.
Toimitilarakentamisen kerrosalaa rakenteilla runsaasti
Muuta kuin asuinrakentamista on aloitettu vuoden aikana kolmannen neljänneksen loppuun mennessä jo enemmän, kuin viime vuonna koko vuoden aikana. Rakenteilla olevasta, noin 990 000 kerrosneliömetrin alasta yli puolet onkin nyt muuta kuin asuinrakentamista.
Vuoden aikana valmistuneessa ja rakennusluvitetussa toimitilarakentamisessa sen sijaan ollaan jäljessä edellisvuotta.