Hyppää pääsisältöön

Työpajassa ideoitiin ensi kesän kesäkatujen ilmettä ja toimintoja

Kasarmikadulle, Erottajankadulle ja Designmuseon aukiolle tulee ensi kesäksi jälleen kesäkatualue penkkeineen ja kukkineen. Tärkein tavoite on lisätä kaduilla liikkuvien viihtyisyyttä. Keskiviikkona 18. tammikuuta toistakymmentä alueen yrityksiä ja muita toimijoita edustavaa henkilöä kokoontui ideoimaan kesäkatujen toteutusta.
Pienryhmissä tulevia kesäkatuja ideoitiin tekoälyn tuottamien havainnekuvien siivittämänä. Kuva: Sitowise
Pienryhmissä tulevia kesäkatuja ideoitiin tekoälyn tuottamien havainnekuvien siivittämänä. Kuva: Sitowise

Kesäkatujen projektipäällikkö Henna Hovi Helsingin kaupunkiympäristön toimialan liikennesuunnittelusta kertoi suunnitelmien vaiheesta.

"Kasarmikadusta on tulossa jälleen yksisuuntainen pihakatu, jonka varrelle on toivottu värikkyyttä, vehreyttä ja siistejä liikenneratkaisuja. Designmuseon edusta suljetaan jälleen moottoriajoneuvoliikenteeltä, ja sinne tulee ainakin terassitoimintaa ja istutuksia. Myös Erottajankadulla vapautuu tilaa kävelyyn ja oleiluun", Hovi kertoo.

Kesäkadut suunnitellaan niin, että ne liittyvät luontevasti uudistuviin Esplanadeihin. Tämä koskee etenkin Erottajankatua, joka alkupäästään sulautuu osaksi Esplanadien aluetta. Sen vuoksi Erottajankadun muutokset ovat Esplanadien tapaan voimassa vuoden 2024 loppuun. Muut kesäkatujärjestelyt toteutetaan nimensä mukaisesti kesäksi.

Työpajan osallistujilla oli mahdollisuus vaikuttaa muun muassa katutilaan suunniteltaviin toiminnallisuuksiin, kalusteiden uudistamiseen ja istutusten valintaan. Hovi kannusti osallistujia kertomaan rohkeasti erilaisia näkemyksiä ja toiveita.

Palvelut houkuttavat ihmisiä

Osallistujat olivat sitä mieltä, että palvelut saavat ihmiset liikkumaan ja oleilemaan. Toivottiin, että yritykset saisivat mahdollisimman vapaasti ideoida ja määritellä uusia palveluja.

Ryhmätehtävien aikana ilmoille heitettiin monenlaisia toiveita, joita yhdisti ajatus elävästä kaupunkitilasta. Osallistujat ideoivat muun muassa purjemaista katettua rakennetta Designmuseon edustalle, pysäköintipaikoille perustettavien parklet-terassien pitkäjänteistä kehittämistä ja tyylikkäitä opasteita. Sähkö, vesi ja WC-tilat yleisölle ovat monelle toimijalle perusedellytyksiä.

Jotkut osallistujat suhtautuivat kriittisesti kokeiluluonteisuuteen, sillä tilapäisyyden tuntu voi heikentää yritysten uskallusta sitoutua ja investoida asiaan.

Kohti pysyviä ratkaisuja

Hovi kertoi, että myös kaupunkiympäristölautakunta on linjannut, että tavoitteena ovat pysyvät ratkaisut. Lautakunta päättää tulevina vuosina, seuraako nyt toteutettavista kokeiluista pysyviä muutoksia.

Työpaja oli osa hanketta, jossa suunnitellaan Helsingin ydinkeskustan kävely-, oleskelu- ja pyöräilyalueiden laajentamista kesän 2023 alussa. Yritykset, kiinteistönomistajat, kaupunkilaiset ja muut toimijat ovat osallistuneet uudistusten suunnitteluun työpajoissa. Näkemyksiä ja kokemuksia kerätään vielä kokeilun aikana.