Tulevana kesänä junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella noin kahden kuukauden ajaksi, kun Kannelmäen, Malminkartanon ja Pohjois-Haagan juna-asemien perusparannukset alkavat. Kaupunkiliikenne Oy järjestää asukkaille 26.3. tilaisuuden, jossa kerrotaan juna-asemien perusparannuksista ja joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyistä. Puheenvuoroja pitävät ja kysymyksiin vastaavat Kaupunkiliikenteen, HSL:n sekä Väyläviraston edustajat. Tilaisuus on avoin kaikille.
Uudistusten myötä juna-asemista viihtyisämpiä ja turvallisempia
Perusparannusten myötä juna-asemista ympäristöineen saadaan toimivampia, turvallisempia, esteettömämpiä ja viihtyisämpiä.
Kannelmäessä asemarakennus puretaan ja laiturialueen betonireunaelementit ja pintarakenteet sekä ylikulkusillan rakenteita uusitaan. Aseman valaistusta, opastusta ja esteettömyyttä parannetaan.
Malminkartanon juna-aseman tunnelissa tehdään koko tunnelialueen kattavat betonikorjaukset. Kalliopinnat tutkitaan ja vahvistetaan ja tunneliin rakennetaan uudet vedenohjaukset. Myös tunnelin ulkopuoliset valaistukset uusitaan ja asemalle lisätään uudet jäteastiat ja penkit.
Perusparannukset aiheuttavat liikennöintikatkon
Kannelmäen ja Pohjois-Haagan asemat ovat kiinni ja junaliikenne katkeaa 1.6.–9.8.2026. Malminkartanon juna-asema on suljettu 3.5.–6.9.2026.
Liikennöintikatkon aikana junat eivät pysähdy lainkaan Malminkartanon, Kannelmäen ja Pohjois-Haagan asemilla.
Liikennekatkon lisäksi Malminkartanon aseman ohi liikennöidään pysähtymättä noin kahden kuukauden ajan yhdellä raiteella, jolloin junat kulkevat 20 minuutin vuorovälillä normaalin 10 minuutin sijaan.
HSL järjestää Pohjois-Haagan, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemille korvaavaa bussiliikennettä. Poikkeusjärjestelyjen tarkka kesto ja ajankohta tarkentuvat suunnittelun edetessä.