Oletko kiinnostunut pitämään huolta lähiympäristöstäsi? Helsingin kaupungin puistokummitoiminta antaa mahdollisuuden kaupunkilaisille osallistua oman kaupunginosansa viihtyisyyden parantamiseen ja pienten ympäristötekojen tekoon, esimerkiksi roskien keruun merkeissä tai vieraslajeja kitkien. Puistokummit voivat keskittyä myös koirapuistojen ylläpitoon.
Puistokummina pääset jättämään kädenjälkesi kaupunkikuvaan, ulkoilemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kummit toimivat kaupungin viheralueilla itsenäisesti tai ohjatusti. Toiminnanohjauksesta vastaavat vapaaehtoistyön koordinaattori sekä alueelliset puistokummiohjaajat.
Puistokummina jo yli kahdeksan vuotta
Vuosaarelainen Tuula Syrjälä on toiminut puistokummina jo vuodesta 2016. Myös tätä ennen Tuula osallistui erilaisiin ympäristötalkoisiin, mutta ei ollut aktiivisesti mukana puistokummitoiminnassa.
– Tajusin, että haluan itse tehdä roskaantumiselle jotain, enkä vain osallistua muiden järjestämiin tapahtumiin. Nykyisin olen osana vuosaarelaisten aktiivien ryhmää, joka järjestää siivoustalkoita keväisin. Tänä keväänä järjestimme kaksipäiväiset Vuosaaren roskatalkoot kolmatta kertaa ja osallistujia oli yli 200. Itsekseni taas kerään roskia melkeinpä joka kerta, kun astun kotiovesta ulos, eli pidän pihtejä ja muovipussia aina matkassani. Isommat säkit saan Staran siivoojilta, joista on tullut minulle jo tuttuja.
Tuula on ylpeä puistokummiharrastuksestaan ja näkee toimintansa merkityksellisenä. Vuosien varrella hän on huomannut roskien määrän lisääntyneen kaupunkikuvassa. Vuoden 2021 vuosaarelaiseksikin valittu vapaaehtoinen keräsi muutama vuosi sitten ennätykselliset 56 säkkiä roskia vuodessa. Nykyisin roskia kertyy päivittäin melkein kauppakassillinen.
– Varsinkin tupakantumppien määrä on valitettavasti vain lisääntynyt. Nyt on tullut lisäksi nuuska- ja nikotiinipussit, joita myös tiputetaan maahan ja sadevesikaivoihin. Sieltähän ne sitten päätyvät usein mereen asti. Teen vapaa-ajallani pieniä tumppiroskiksia, jotka on helppo kuljettaa mukana, vaikka taskussa. Tuunaan niitä vanhoista lääkepurkeista, joita saan lahjoituksina eri paikoista. Jaan niitä tupakoitsijoille, joita tapaan.
Miten puistokummitoimintaan pääsee mukaan?
Puistokummiksi voi ryhtyä kuka tahansa helsinkiläinen tai muu lähikuntalainen, joka haluaa toimia Helsingin yleisillä alueilla vapaaehtoisena. Viralliset yhteisöt ja rekisteröityneet yhdistykset, kuten asukasyhdistykset ja koulut, voivat toimia puistokummiryhmänä.
Puistokummiksi ilmoittaudutaan kaupunkiympäristön asiakaspalvelussa Kalasatamassa, osoitteessa Työpajankatu 8. Ilmoittautuessa uusi puistokummi saa oman huomioliivin, roskapihdit, puistokummikortin sekä paikallisen puistokummiohjaajan yhteystiedot.
Puistokummitoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, joten toimintaan osallistuvalle henkilölle ei makseta palkkaa tai kulukorvauksia. Kummit osallistuvat toimintaan oman valintansa ja motivaationsa mukaisesti. Roskien keräämisen lisäksi puistokummit voivat tehdä myös muita viheralueiden hoitotöitä, kuten vieraslajien kitkentää. Muista tehtävistä tulee sopia vapaehtoistyön koordinaattorin kanssa, sillä tehtäviin perehdytetään.
Puistokummitoiminta on ennen kaikkea myös yhteisöllistä toimintaa. Arkisen yhdessä tekemisen lisäksi, puistokummit kutsutaan kiitoksena hyvästä työstä vuosittaisiin tapahtumiin, kuten konsertteihin ja teatteriin.
–Voin suositella puistokummitoimintaa kaikille! Teen tätä työtä vapaaehtoisesti, koska haluan näyttää, että kuka vain voi pienilläkin teoilla tehdä hyvää lähiympäristössään. Minulle on kunnia-asia olla kummina, ja olen innostanut myös monta ystävää mukaan toimintaan, kertoo puistokummi Tuula Syrjälä.