Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus

Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Havainnekuva monitoimitalosta perusparannuksen jälkeen.
Havainnekuva Pitäjänmäen monitoimitalosta peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen. Kuva: Jeskanen–Repo–Teränne Arkkitehdit Oy

Vanhaa päärakennusta ei ole aiemmin remontoitu laajasti. Perusparannuksessa muun muassa korjataan julkisivut ja uusitaan koko talon talotekniikka.

Arkkitehtonisesti arvokkaan rakennuksen julkisivun, sisätilojen pääportaikon ja aulojen ilme pyritään säilyttämään ennallaan. Muuten vanhat tilat ja rakenteet muunnetaan nykyaikaisen opetuksen tarpeisiin sopiviksi. Jokaiselle luokalle on jatkossakin oma luokkahuoneensa.

Laajennusosa korvataan kahdella uudisrakennuksella

Koulun laajennusosa vuodelta 1991 on päätetty korvata kahdella uudisrakennuksella, sillä alkuperäinen rakennus on osoittautunut vaikeaksi muokata uusia käyttötarpeita varten. Laajennusosassa toimivat koulun lisäksi, kirjasto, nuorisotalo ja liikuntasali.

Sisä- ja ulkotilat suunnitellaan palvelemaan kuuloesteellisiä ja mahdollisuuksien mukaan myös aistiyliherkkiä käyttäjiä. Tiloja pystyy hyödyntämään myös iltakäytössä.

Pihan ja irtokalusteiden suunnittelussa osallistetaan henkilöstöä ja oppijoita. Työntekijöiden havaintoja ja toiveita on hyödynnetty myös uusien tilojen hankesuunnittelussa.

Valmista kesällä 2029

Purkutyöt alkavat tämänhetkisen arvion mukaan kesäkuussa 2026, jolloin rakentaminen alkaisi syksyllä 2026. Perusparannuksen ja laajennuksen on tarkoitus olla valmis alkukesästä 2029. Aikataulu tarkentuu, kun hankkeelle on valittu toteuttaja.

Työmaan ajaksi koko tontti eristetään ulkopuolisilta. Viereisen urheilukentän toiminta jatkuu entisellään. Kentän pysäköintipaikkojen määrä hieman pienenee hankkeen ajaksi.

Toiminnat siirretään väistötiloihin keväällä 2026

Uusitussa rakennuksessa on tilat Pitäjänmäen peruskoulun ja Albertin koulun yhteensä 680 oppilaalle sekä Pitäjänmäen päiväkodin 224 lapselle. Lisäksi tiloissa jatkavat Pitäjänmäen kirjasto ja nuorisotalo.

Peruskoulu, päiväkoti, kirjasto ja nuorisotoimi siirtyvät perusparannuksen ajaksi väliaikaisiin tiloihin viimeistään kevätlukukauden 2026 jälkeen. Väistötilavaihtoehtoja selvitetään parhaillaan. Kirjastolle tulee Pitäjänmäen–Konalan alueelle vähintään varaus-, lainaus- ja palautustoiminnot perusparannuksen ajaksi.

Hankesuunnitelmaa käsitellään 5. toukokuuta Helsingin kaupunginhallituksessa. Tämän jälkeen suunnitelma tarvitsee vielä kaupunginvaltuuston hyväksynnän edetäkseen toteutukseen.

Hankkeen kustannusarvio on marraskuun 2024 kustannustasossa 64 600 000 euroa.