Pasilan Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutos etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi 13. maaliskuuta kokouksessaan omalta osaltaan Pasilan Eteläisen Postipuiston asemakaavan muutoksen. Kaavaratkaisu mahdollistaa alueelle asuin- ja työpaikkarakentamista noin 3 800 asukkaalle ja 2 000 työntekijälle.
Havainnekuva Postipuistosta.
Kuva: Havainnekuva

Eteläisen Postipuiston alue sijaitsee Pasilassa, Hakamäentien ja Rantaradan pohjoispuolella, ja se on osa Pohjois-Pasilan nauhakaupunkia, joka jatkuu Metsäläntielle saakka.

Alueella sijaitsee nykyisin Postin pääkonttori ja matalia varastohalleja. Asemakaavan muutoksen myötä alueelle voidaan rakentaa asuntoja noin 3 800 asukkaalle ja toimistotilaa noin 2 000 työntekijälle. 

Kaava-alueen pinta-ala on noin 14,4 ha, josta kaupunki omistaa 48 %, Posti Kiinteistöt Oy 43 % ja VR-Yhtymä Oy 9 %.

Lopullisen päätöksen asemakaavan muutoksesta tekee kaupunginvaltuusto.

Pitäjänmäen Kutomokujalta vuokrataan tiloja varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön

Kaupunginhallitus päätti vuokrata kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön Pitäjänmäen Kutomokujalle valmistuvan uudisrakennuksen 20 vuoden määräajaksi.

Uudisrakennukseen tulee tilat varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön 224 lapselle, joista 63 paikkaa on ruotsinkieliselle ja 161 paikkaa suomenkieliselle varhaiskasvatukselle.

Uudet tilat tarvitaan, koska nykyiset varhaiskasvatuksen tilat eivät riitä Pitäjänmäen alueen kasvavalle palvelutarpeelle eivätkä ne kaikilta osin tue toiminnallisia tavoitteita.

Uudishanke korvaa nykyisen ruotsinkielisen Daghemmet Sockenstuganin tilat Konalantiellä ja väliaikaisen päiväkoti Kangaspellon tilat osoitteessa Kangaspellontiellä.

Vuokrattavat tilat toteuttaa omistukseensa Hoivatilat Oyj. Tiloja käytetään päiväkotitoiminnan aukioloaikojen ulkopuolella kansalaistoimintaan kokoontumis-, harraste- ja liikuntatilana.

Tavoitteena on, että uudisrakennuksen rakennustyöt ovat valmiit marraskuussa 2024 ja päiväkotitoiminta voi alkaa uusissa tiloissa tammikuussa 2025.

Malmin peruskoulun Kesälän toimipiste ja päiväkoti Kotinummi remontoidaan

Kaupunginhallitus hyväksyi Malmin peruskoulun Kesälän toimipisteen ja päiväkoti Kotinummen teknisen perusparannuksen hankesuunnitelman. Hankkeen laajuus on noin 3 470 brm² ja enimmäishinta on 9 118 000 euroa.

Tapaninkylässä osoitteessa Silkokuja 7 sijaitseva koulu- ja päiväkotirakennus on sisäilma- ja kuntotutkimusten perusteella teknisen perusparannuksen tarpeessa. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa heinäkuussa 2023. Korjaustöiden ajaksi rakennuksessa toimiva peruskoulu ja päiväkoti siirtyvät väliaikaisiin paviljonkeihin Kotinummenpuistoon.

Kesälän toimipisteessä on tilat vuosiluokille 1.–4. Perusopetusryhmiä on yhteensä 11. Samassa rakennuksessa toimii päiväkoti Kotinummi, jossa on 63 lasta.

Kaikki kaupunginhallituksen 13. maaliskuuta kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla.