
Päiväkodin uutta rakennusta suunnitellaan
Päiväkodin uusien tilojen rakennushankkeen suunnittelu on aloitettu.
Uudet tilat vastaavat alueen varhaiskasvatuspaikkojen kasvavaan tarpeeseen. Paikkoja lisätään, jotta alueen lapsille voidaan paremmin tarjota paikkoja kodin läheltä.
Alustavan suunnitelman pohjalta uusi päiväkoti tulee olemaan kaksikerroksinen, ja aluksi siellä toimisi viisi ryhmää. Tiloja suunnitellaan noin 140 lapselle. Uusi rakennus tulee olemaan terveellinen, turvallinen ja esteetön, ja sen suunnittelussa tullaan huomioimaan myös henkilökunnan ja lasten näkemyksiä. Lapset voivat osallistua leikkipihan ja irtokalusteiden suunnitteluun. Henkilökunnan edustajia kuullaan suunnitellussa.
Rakennuksessa pyritään mahdollisimman suureen energiaomavaraisuuteen, ja siksi tutkitaan mahdollisuus hyödyntää maalämpöä ja aurinkopaneeleja. Lisäksi rakennukseen harkitaan viherkattoa.
Hankkeen sisältö tarkentuu päätösten myötä
Tiiloja koskevan tarvepäätöksen tekee kasvatus- ja koulutuslautakunta.
Tavoiteaikataulun mukaan uudisrakennushankkeen hankesuunnitelma valmistuu ja etenee päättäjille rakennusten ja yleisten alueiden jaostoon marraskuussa 2025, minkä jälkeen kaupunginhallitus päättää hankesuunnitelman hyväksymisestä.
Jos suunnitelma hyväksytään, seuraavaksi uuden rakennuksen suunnitelmat tarkennetaan ja toteutuksen suunnittelu alkaa.
Nykyisen rakennuksen purkamisesta on neuvoteltu rakennusvalvonnan ja kaupunginmuseon edustajien kanssa, ja sille haetaan purkamislupaa. Purku voi alkaa aikaisintaan, kun päiväkodin toiminta on siirtynyt väistötiloihin.
Väistötilaan syksyllä 2025 - sijainti vaihtui
Huhtikuussa 2025 väistötilojen tilanne muuttui ennakoimattomasti, eikä Herttoniemen Siilitielle suunniteltu väistötila ehdi valmistua syksyyn 2025 mennessä. Kaupunkilaisten yhteydenottojen perusteella kaupunki selvittää suunniteltujen väistötilojen rakennuspaikan luontoarvoja, ja väistötilan rakentaminen odottaa selvityksen tulosta.
Korvaavan väistötila löytyi päiväkoti Vaapukan entisistä tiloista Itäkeskuksen Ison-Antintie 22:sta. Näihin tiloihin tehdään pieniä korjauksia.
Päiväkoti Myllytupa siirtyy väistöön Ison-Antintien tilohin arviolta syyskuussa 2025. Nämä tilat ovat Myllytuvan käytössä uuden päiväkodin valmistumiseen saakka.
Matka-aika päiväkodilta väistötilalle pikaratikalla ja osin kävellen on noin 20 minuuttia. Etäisyys katuja myöten on hieman alle kolme kilometriä, mutta suurimman osan matkasta voi kulkea pikaratikalla (linja 15).