Malminkentän alueen virkistysmahdollisuudet laajenivat jälleen, kun katuliikunta-alue avattiin käyttöön

Malminkenttä palvelee kaupunkilaisia nykyään virkistysalueena. Lauantaina syyskuun 6. päivä alueelle avattiin uusi katuliikunta-alue, joka sisältää muun muassa skettiparkin, graffitiseinän, koripallokoreja sekä grilli- ja piknik-paikkoja aurinkopurjekatoksineen.
Aikuinen ja skeittaavalapsi skeittipaikalla
Skeittiparkki keräsi heti käyttäjäkseen monen ikäisiä harrastajia. Kuva: Daniel Torsell

Aurinkoinen avajaispäivä houkutteli lapsia ja nuoria kokeilemaan skeittausta ja graffitimaalausta uudessa skeittiparkissa ja graffitiseinällä Malminkentällä. 

Skeittiparkin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa helsinkiläinen konkariskeittaajien perustama yritys Spottiskate. 

– Skeittipaikka on väliaikainen, mutta käytössä ainakin viitisen vuotta, kunnes kaupungin rakennushankkeet laajentuvat tänne saakka. Sitten rakenteet voidaan siirtää muualle. Näin saadaan kaupungin tyhjille tiloille toimintaa ja kaupunkitilaa kaupunkilaisten käyttöön, Spottiskaten Juuso Aalto kertoo.

Lentokenttätoiminta Malmilla päättyi vuonna 2021, ja Malmin kaupunginosa kasvaa entiselle lentokenttäalueelle. Asuntoja tulee noin 25 000 asukkaalle. Asemakaavoja on alettu toteuttaa, mutta suunnitelmien mukainen uusi alue on kokonaan valmis vasta 2050-luvulla.
– Tärkeä tavoitteemme on, että alue pysyy elävänä koko rakentamisen ajan. Aluetta voi hyödyntää asukkaiden virkistystoimintaan monella tavalla, Helsingin kaupungin Malmin  ja Malminkentän kehittämisestä vastaava projektijohtaja Kimmo Kuisma kertoo.

Malminkentälle on vuodesta 2022 tuotu virkistyspalveluita ja alueella on jo nyt frisbeegolfrata, näkö- ja lintutorni, ulkokuntosali, kenttää kiertävä ulkoilureitti, leikkipaikka lapsille sekä historia- ja luonto-opasteita.

Alueelta löytyy myös Helsinki-huussi ja talvisin säiden salliessa retkiluistelurata.

Uudet virkistyspalvelut ovat käytössä aamusta iltaan. 

Katuliikunta-alue palvelee omalta osaltaan tavoitetta. Kaupungin alueita ja omaisuutta halutaan käyttää kaupunkilaisten hyväksi monipuolisesti. Kuisman mukaan tämä hyödyttää myös tulevia ensimmäisiä asukkaita. 

– Toivomme tietysti, että kaupunkilaiset löytävät alueen ja palvelut. Ne luovat houkuttelevuutta ja muistijälkeä. Ajatus on, että malmilaiset lapset ja nuoret ovat myös tulevaisuuden Malminkentän asukkaita, vaikka palvelut ovat toki kaikkien kaupunkilaisten käytössä, Kuisma sanoo.

Koripalloa pelaavia lapsia Malminkentällä
Malminkentällä on käytössä myös koripallokoreja. Kuva: Daniel Torsell

Matalalla kynnyksellä uusien lajien pariin

Avajaispäivänä perheiden lapset ja nuoret pääsivät kokeilemaan ja harjoittelemaan skeittaamista Skeittipakun yrittäjä Petrus Marttilan johdolla.

– Ne, jotka eivät ole ennen skeitanneet, pääsevät kokeilemaan matalalla kynnyksellä, eikä tarvitse heti ostaa omaa lautaa, Marttila sanoo.
Jenni Paananen ja Juulia Lempinen olivat tulleet paikalle varta vasten skeittipaikan takia poikiensa kanssa.

– Lapsi on halunnut kokeilla skeittaamista ja pääsi nyt kokeilemaan ensimmäistä kertaa. Opetusta lajiin on ollut vaikeaa löytää. Tämän tunnin jälkeen meillä taitaa olla oma laudan hankinta edessä, Paananen kertoo.

Molemmat perheet asuvat Malminkentän lähistöllä. Uudet katuliikuntamahdollisuudet ovat tervetullut lisä. 
– Lapset laskettelevat talvisin, mutta skeittaus voisi innostaa heitä lautailuun. Tämä uusi juttu voi inspiroida heitä uusiin harrastuksiin, Lempinen sanoo.

Lisää tyttöjä skeittauksen pariin

Skeittipaikalla riitti kuhinaa koko päivän, sillä skeittikoulun jälkeen paikalle tuli Happy Hour -skeittibrändin ammattiskeittaajia.

Skeittaaminen on nostanut suosiotaan harrastuksena erityisesti nyt, kun Suomella on Olympialaisissakin rullalautailussa Suomea edustanut skeittaaja Heili Sirviö. Hänen esimerkkinsä on myös innostanut tyttöjä kokeilemaan skeittausta.

– Nykyään tyttöjen on helpompi tulla lajin pariin. Tyttöskeittaajat ovat aktivoituneet ja järjestäytyneetkin. Nähtävissä on myös uuden sukupolven skeittajia, kun isät tuovat lapsiaan kokeilemaan omaa harrastustaan, Spottiskaten Ville Flink kertoo.
Yksi kokeilija Malmilla on 15-vuotias Luukas Aaltonen, jonka isä Ilkka toi poikansa kokeilemaan omaa nuoruuden harrastustaan.

– Ihan kivaa hommaa. Pelaan futista, mutta oli kiva kokeilla tätä lajia, Aaltonen kertoo.

Poika maalaamassa graffitia graffitiseinään.
Malminkentällä voi nyt maalata graffiteja. Kuva: Daniel Torsell

Luovuus irti graffitiseinällä

Myös graffitiseinällä pääsi kokeilemaan uutta. Onni Vihavainen ja Emilis Bereikas olivat tulleet varta vasten Espoosta bussilla Malmille maalaamaan graffitiseinää.

– Olen opetellut maalaamista YouTubesta ja laillisille seinille. Nyt maalaan omaa tägiä, Vihavainen kertoo.

Bereikas on harrastanut graffitimaalaamista puolisen vuotta ja opetellut sitä netin sekä kavereiden opastuksella. Hän taiteili mustavalkoista Helsinki-tekstiä seinän alareunaan.

Daria Molnar maalasi Pico’s Schools -hahmoa. Hän on päässyt kokeilemaan taitojaan jo kolme kertaa aiemminkin kehitysvammaisten kuntoutuskeskuksessa, missä graffitimaalaaminen on suosittua puuhaa.

– Olen luova henkilö ja  minulla on tapana kokeilla kaikenlaista kivaa, hän sanoo.

Tiina ja Ebba Staudinger olivat puolestaan ensikertalaisia graffitimaalaamisen kokeilijoita.

– Asumme pyörämatkan päässä täältä. Perheen pojat halusivat kokeilla skeittaamista, mutta maalaaminen oli enemmän Ebban juttu, Tiina-äiti kertoo.

Isoja ja pieniä tapahtumia

Malminkentän kymmenien hehtaarien alue taipuu moneen.

Pysyvien rakenteiden lisäksi, Malminkentällä on tilaa ja mahdollisuuksia tapahtumille, kuten konserteille ja liikuntatapahtumille. Kentällä on kokoontunut jo muun muassa amerikkalaisautojen omistajat silmäteriensä kanssa.

Suuri musiikkitapahtuma koeponnistettiin jo vuonna 2019, kun Ed Sheeran esiintyi kahdessa konsertissa yli 100 000 katsojalle.

Teksti: Elina Hakola