
Teos on maalattu 56,56 neliömetrin alueelle alikulkutunnelin seiniin. Muraali on osa Tuohi- ja Kehruuaukion peruskorjaushanketta, jonka toteutus on lähtemässä juuri käyntiin. Teoksen teema valittiin perustuen kulttuurikartoitukseen, jonka vastausten mukaan asukkaat kaipasivat vaaleasävyistä ja luontoaiheista teosta, joka ilahduttaisi ohikulkijaa.
Koulun oppilaat mukana taideteoksen luomisessa
Teoksen vastaavana taiteilijana toimi Kirsi-Maria Raunio, mutta muraalin luomiseen osallistuivat myös Pihkapuiston ala-asteen koulun oppilaat. Koulun oppilaille toteutettiin työpaja, jossa he pyrkivät kehollisen ilmaisun ja tunnetilojen kautta luomaan oman visuaalisen lempikukkansa osaksi teosta. Luonnokset piirrettiin paperille, jossa jokaisen oppilaan toteuttama kukka edustaa häntä itseään. Taiteilija sovitti kukat yhteen ja maalasi ne yhdeksi kokonaisuudeksi alikulkutunnelin seinille. Teoksen esteettisyyden ja eheän kokonaisuuden kannalta sekä turvallisuussyistä teoksen maalaus toteutettiin ammattitaiteilijan toimesta.
Kaupunkiuudistuksella lisää viihtyisyyttä yhteistyössä asukkaiden kanssa
Malminkartano on yksi Helsingin kaupunkiuudistusalueista. Kaupunkiuudistus tarkoittaa alueiden kokonaisvaltaista kehittämistä, jonka tavoitteena on lisätä elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä, parantaa palveluita sekä mahdollistaa laadukas täydennysrakentaminen. Keskeisenä tavoitteena on tehdä kaupunkiuudistusta vuorovaikutuksessa asukkaiden, yritysten ja paikallisten kanssa sekä houkutella vierailijoita alueille. Malminkartanon muraaliteos on hieno esimerkki tästä työstä.