Laajasalontien katutyö valmistuu kesällä 2023

Laajasalontiellä parhaillaan käynnissä oleva laaja katutyö Yliskyläntien ja Koirasaarentien välillä on jäänyt jälkeen aikataulusta ja valmistuu kesällä 2023. Tavoitteena on, että suurin osa pintatöistä valmistuu jouluun mennessä. Samoin pyritään saamaan Laajasalontien uudet kaistat sekä Isosaarentien ja Reposalmentien risteykset liikenteellisesti valmiiksi. Viimeistelyt kuitenkin jatkuvat kesään.
Laajasalontien katutyömaa.
Kuva: Tommi Heikkinen

Urakan oli tarkoitus valmistua marraskuun loppuun mennessä 2022. 

Viivästystä on aiheuttanut etenkin ennakoitua työläämmäksi osoittautunut maan alle jäävän tekniikan rakentaminen sekä urakan runsaslukuiset muutostyöt. Muutostöitä ovat edellyttäneet esimerkiksi vesihuoltotöissä ilmenneet maaperän olosuhdemuutokset sekä kaukolämpölinjojen rakentamisen aiheuttamat haitat. 

Kunnallistekniikan valmistumisella on suuri merkitys myös pintatöiden etenemiselle. Tällä hetkellä vesihuoltoon liittyvistä töistä on tehty 98 %, kaukolämmöstä 70 % ja operaattoriputkituksista 85 %.  

Talviajan työt etenevät sään ehdoilla 

Talvikauden aikana työskentely kaivu- ja pintatöiden parissa jatkuu niin pitkään kuin säät sallivat. Kun maa jäätyy, käytännössä mitään pintarakenteita ei voi enää tehdä.  

Vuoden 2022 loppuun mennessä on tavoitteena saada täytettyä suurin osa risteysten kaivannoista. Laajasalontiellä Herttoniemen suuntaan kulkeva moottoriajoneuvoliikenne pyritään ohjaamaan lopullisille kaistoille jouluun mennessä. Tällöin myös väliaikaisista bussipysäkeistä voidaan luopua ja ottaa käyttöön lopulliset pysäkit. Lähes kaikki lopullisten bussipysäkkien katokset on jo asennettu paikoilleen.   

Reunakiveyksien asennuksia ja asfaltointitöitä ajoratamerkintöineen jatketaan talven aikana niin pitkään kuin mahdollista. Jalankulun 2,5 metriä leveä väylä on kevääseen asti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden yhteiskäytössä.  

Tällä hetkellä uusista valaisimista on käytössä 40 %. Koko urakka-alueen valaisinten pitäisi olla käyttökunnossa vuoden 2022 loppuun mennessä.  

Asfaltoinnit ja viimeistelyt jäävät keväälle 

Suurimmalle osalle urakka-aluetta tehdään vielä viimeisteleviä asfalttikerroksia toukokuusta 2023 alkaen säiden lämmettyä. Myös kaikki keskeneräiset vihertyöt, katukiveykset ja muut viimeistelyt tehdään valmiiksi huhti-toukokuusta 2023 lähtien.  

Myös pyöräteiden viimeistely jää todennäköisesti keväälle, sillä päällystämiseen käytettävä punainen asfaltti on asennusvaiheessa arka kylmälle ja kostealle. 

Tavoitteena on, että kaikki on valmista alkukesällä 2023. Seuraavan urakan eli Kruunusillat-raitiotien työt alkanevat Laajasalontiellä jo kevään aikana. 

Laajasalontiestä puistokatu 

Laajasalontie rakennetaan kaupunkibulevardiksi eli puistokaduksi Yliskyläntien ja Koirasaarentien välillä. Katu tullaan viimeistelemään lopulliseen muotoonsa myöhemmin 2020-luvulla, kun Kruunusillat-raitiotie rakentaa kadulle kiskot ja raitiotiepysäkit. Laajasalontien suuri katutyö alkoi maaliskuussa 2021. 

Laajasalontien rakentamista voi seurata urakan verkkosivulla (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sekä Facebookissa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Lisätietoa kaupungin verkkosivulla Laajasalontien uudistus