Kaksi vuotta Kruunuvuorenrannassa asunut Juha Väänänen näpyttelee kerhotilan varauskoodin koodilukkoon ja ovi avariin kerhotiloihin aukeaa. Spiraalinmuotoisen Kruunuparkki 5:n yläkerran asukastiloja hallitsee lasi ja betoni. Oven takaa paljastuu avara keittiö ja lasiseinäinen monitoimitila jopa 150 hengen tilaisuuksiin.
Asukastilojen kuntosalilla huhkii aamupäivällä kolme Kruunuvuorenrannan asukasta. Varausjärjestelmä hyväksyy kymmenen yhtäaikaista varausta. Viereisen oven takana taas on työpajatila höyläpenkkeineen ja verstasimureineen. Nikkaroijia ei tällä kertaa näy, mutta hyllyillä on puutavaraa ja asukkaiden työn alla olevia projekteja.
Väänänen ei ole kuntosalilla käynyt, mutta isoa asukastilaa Kruunuvuorenrannan taloyhtiöt -yhdistyksen aktiivi varaa useamman kerran vuodessa. Tilassa pidetään esimerkiksi infotilaisuuksia Kruunuvuorenrannan rakentamisen edistymisestä.
”Täältä löytyvät valkokangas ja av-laitteet. Pian alkaa taloyhtiöiden yhtiökokoussesonki. Silloin tila on varattu joka ilta”, Juha Väänänen esittelee.
Ikkunaseinällä on tiloissa toimivan lasten musiikkikoulun sähköpiano.
Kurkistamme vielä tilojen varauskalenteria, johon pääsee käsiksi kännykkäsovelluksella tai aulatilojen kosketusnäytöltä.
Kuntosalilla suosituimpia ovat aamut. Asukastila on sekin varsin varattu seuraavat arkipäivät. Lauantai-aamupäivänä on vielä vapaata, tuleva sunnuntai on varattu aamusta iltaan.
Asukastiloja vuokrataan myös ulkopuolisten toimijoiden käyttöön, kunhan tiloissa järjestetään toimintaa alueen asukkaille. Yrityksiltä peritään vuokraa, yleishyödyllisille yhteisöille tilat ovat asukkaiden tapaan ilmaisia. Borgströminmäen jumppasalissa on erilaista liikuntaa joogasta aina tiloissa toimivan tanssikoulun tunteihin. Myös paikallinen seurakunta järjestää tiloissa paljon toimintaa alueen asukkaille.
Uusien asuinalueiden vetonaula
Asukkaiden yhteiset kerhotilat ovat Helsingin uusien asuinalueiden erikoisuus. Vastaavia löytyy muun muassa Jätkäsaaresta ja Arabianrannasta. Kruunuvuorenrannassa tilat ovat kuitenkin omaa luokkaansa – ja valmiit. Esimerkiksi Kalasatamassa alueen rakentaminen on pidemmällä, mutta ensimmäistä yhteiskerhotilaa vasta suunnitellaan.
Yhteistilojen rakentamisen ovat rahoittaneet kaikki alueen taloyhtiöt, ja niiden hallinnoi alueen pysäköintilaitoksista ja yhteispihoista vastaava palveluyhtiö Kruunuvuorenrannan Palvelu Oy.
”Kuntosali on ahkerimmalla käytöllä. Asukastilaa käytetään päiväsaikaan etätöihin ja palavereihin, viikonloppuisin taas on erilaisia juhlia. Lasten syntymäpäiviä pidetään varsinkin Borgströminmäen kerhotilassa, joka on rakennettu päiväkodin yhteyteen”, kertoo tilojen isännöitsijä Joonas Siponen.
Varausjärjestelmä kännykässä
Vuoden 2023 tammikuussa Kruunuvuorenrannassa asui jo noin 5 300 asukasta. Yhteisten kerhotilojen käyttö on maksutonta, mutta asukkaat maksavat tilojen ylläpidon joko vuokrassaan tai yhtiövastikkeessaan. Kaikki alueen asukkaat eivät vielä ole asumisensa hintaan kuuluvia yhteistiloja löytäneet, arvioi Juha Väänänen.
Asukkaat voivat varata tiloja mobiilisovelluksen kautta, mutta ennen sitä oman taloyhtiön pitää aktivoida palvelu asukkaidensa käyttöön. Isännöitsijä Joonas Siponen kertoo, että 80–90 prosenttia alueen taloyhtiöistä on näin tehnyt. Samalla varausjärjestelmällä voi hoitaa myös taloyhtiön omien kerho- ja yhteistilojen varaukset.
Kun käyttäjiksi rekisteröityneiltä asukkailta kysyttiin kokemuksia yhteistiloista, sai erityisesti reaaliaikainen varausjärjestelmä kiitosta. Esimerkiksi kuntosalin varaustilanteen voi tarkastaa sovelluksesta ja suunnata salille hiljaisempana aikana. Tulevaisuuden toivelistalla monilla kyselyyn vastanneilla olivat erilaiset tavaroiden yhteiskäyttö- ja vuokrauspalvelut, kodin työkaluista aina autoihin.
Saunakylään avantouintia
Kruunuvuorenrantaan on tulossa vielä kaksi uutta tilaa asukkaiden yhteiskäyttöön. Rantatalon tontti on lähellä Kruunuvuorensillan päätä. Noin 300 neliömetrin rakennus on asemakaavan määritelmän mukaan ”koko Kruunuvuorenrantaa palveleva yhteiskäyttöinen rakennus, joka on tarkoitettu asukkaiden kokoontumis-, juhla- ja saunatiloiksi”.
Saunakyläksi nimetylle tontille taas nousee tulevaisuudessa useampi rantasauna asukkaiden käyttöön.
”Asukkaat saaneet osallistua niiden suunnitteluun”, Juha Väänänen kertoo.
Vuonna 2022 pidettiin kaksi työpajaa, jossa ideoitiin uusien yhteistilojen käyttötarpeita.
”Tarveselvitys valmistui viime vuoden lopulla, nyt aloitamme tarkemman hankesuunnittelun”, Siponen kertoo.
Siinä pohditaan esimerkiksi sitä, rakennetaanko muutama isompi sauna vai kymmenen pienempää, ja tehdäänkö saunoille avantouintipaikka ja laituri.
Rantatalon yhteyteen taas saattaa tulla esimerkiksi pieniä etätyötiloja, joilla näyttää olevan kasvava tarve. Siponen kertoo, että esimerkiksi Kruunuparkin isoa asukastilaa varataan arkisin paljon etätyöskentelyyn. Nyt isossa tilassa on usein vain yksi ihminen ja kannettava tietokone.
Tulevan saunakylän kiukaat eivät kuitenkaan lämpene vielä hetkeen.
”Alueiden rakentaminen vielä alkuvaiheessa. Uusia yhteiskerhotiloja tuskin päästään rakentamaan vielä muutamaan vuoteen.”
Teksti ja kuvat: Petja Partanen
Kruunuvuorenrannan yhteiskerhotilat
- Kruunuparkki 5:n yhteiskerhotila (Koirasaarentie 48)
- Enintään 150 hengen tila esimerkiksi taloyhtiöiden yhtiökokouksiin, asukkaiden juhliin tai urheilukisojen kisakatsomoksi. Tilassa valkokangas, videotykki ja äänentoisto sekä pöydät ja tuolit, keittiössä 36 henkilön astiasto.
- Kuntosali
- Verstastila - Borgströminmäen päiväkodin yhteiskerhotila (Jurmonkuja 3)
- 50 hengen jumppasali ja kaksi pienempää kokoustilaa esimerkiksi etätyöskentelyä varten. Tilat ovat yhdistettävissä. Pöydät ja tuolit 50 hengelle, videotykki ja astiasto. - Suunnitteilla
- Saunakylä Haakoninlahden rannan tontti 49273/1
- Kruunuvuoren rantatalo Koirasaarentie, merenrantatontti 49326/1
Lisätiedot ja ohjeet tilojen varausjärjestelmän käyttöön: www.kruunuverkko.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)