Kaupunginvaltuusto piti kyselytunnin ja käsitteli valtuutettujen aloitteita

Kaupunginvaltuustossa järjestettiin keskiviikkona 10. syyskuuta kyselytunti. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin valtuutettujen aloitteita ja kansalliskielilautakunnan vuosikertomusta.
Kaupunginvaltuutettuja valtuustosalissa.
Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 10. syyskuuta. Kuva: Sakari Röyskö

Kyselytunnilla oli neljä kysymystä, joista kolme koski Alfa-PVP-huumeen ongelmien rajoittamista ja hoitamista. Aiheesta kysyivät valtuutetut Nita Austero, Mari Holopainen ja Nora Grotenfelt. Kysymyksiin vastasi pormestari Daniel Sazonov. Lisäksi keskustelussa oli valtuutettu Titta Hiltusen kysymys Helsingin asuntopolitiikasta, johon vastasi kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari.

Valtuusto käsitteli myös Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän ryhmäaloitetta tekoälyn hyödyntämisestä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluissa, valtuutettujen aloitteita ja kansalliskielilautakunnan vuosikertomusta 2024.

Kansalliskielilautakunnan vuosikertomuksessa käydään läpi ruotsinkielisten palvelujen toteutumista Helsingin palveluissa vuonna 2024. Keskeisimmät havaitut puutteet koskevat muun muassa terveydenhuollon takaisinsoittopalveluita, lasten ja nuorten ruotsinkielisiä psykiatrisia palveluita sekä vanhusten ympärivuorokautisen hoidon ruotsinkielisten paikkojen riittävyyttä.

Kaikki kaupunginvaltuuston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginvaltuuston asiakirjojen sivulla. Seuraava kokous on 24. syyskuuta.

Helsingin kaupunginvaltuusto viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlavuotta. Seuraa juhlavuoden tapahtumia osoitteessa Hel.fi/valtuusto150.