Kalasataman eteläkärjen Nihdin esirakentaminen alkaa

Esirakentaminen valmistelee tulevia talonrakennushankkeita sekä katujen ja raitiotien rakentamista.
Havainnekuva valmiista Nihdistä

Kalasataman eteläkärjen alueen Nihdin esirakentaminen aloitetaan 5. heinäkuuta alkavalla viikolla. Esirakentaminen valmistelee tulevia talonrakennushankkeita sekä katujen ja raitiotien rakentamista.

Alue on muuttunut aidatuksi työmaa-alueeksi. Ulkopuoliset eivät pääse alueelle. Myös pysäköinti alueella on päättynyt. Sompasauna on siirtynyt Hermanninrantaan.

Uudet kadut ja kunnallistekniikka valmistuvat vuonna 2023

Nyt käynnistyvä esirakentaminen valmistelee tulevia talonrakennushankkeita sekä katujen ja raitiotien rakentamista. Esirakentamisvaihe kestää vuoden 2022 elokuulle. Uusien katujen ja kunnallistekniikan rakentaminen aloitetaan alkukesästä 2022 ja jatkuu loppuvuoteen 2023.

Nihdin alueella tehtävät työt sisältävät:

  • vanhojen satamarakenteiden purkua
  • ruoppaustöitä Sompasaarenlaiturin ja Satamamestarinlaiturin edustalla
  • louhepengerten rakentamista
  • syvätiivistystöitä
  • uusien rantarakenteiden rakentamista Sompasaarenlaiturille
  • massanvaihtoja
  • uusien katujen ja kunnallistekniikan rakentamista
  • muuntamorakennuksen purkamisen
  • pumppaamon rakentamisen

Melua aiheuttavat työt, syvätiivistys ja louhinta, ajoittuvat alkuvuoteen 2022. Niistä tiedotetaan lähialueen asukkaita erikseen myöhemmin.

Nihdin esirakentamisesta vastaa Kalasatamasta Pasilaan -hanke. Hankkeessa suunnitellaan ja rakennetaan uusi raitiotielinja sekä siihen liittyvää katuympäristöä.

Tavoitteena on, että kaupallinen raideliikenne alkaa vuonna 2024. Hankkeen toteuttavat yhdessä Helsingin kaupunki, HKL, Destia, Sweco, WSP, GRK ja AFRY.

Karttaan rajattu alue muuttuu työmaa-alueeksi. Jatkossa ulkopuoliset eivät pääse alueelle ja pysäköinti alueella päättyy. Sompasauna on siirtynyt Hermanninrantaan.


3000 asukkaan merellinen alue

Nihdistä tulee 3000 asukkaan merellinen asuinalue. Alueen asemakaava valmistui vuonna 2019. Nihtiin on suunniteltu kymmenen asuinkorttelia, hotellikortteli, ravintolakortteli, kaksi vesialueen korttelia liike-, toimisto- tai ravintolalaivoille sekä pienvenesatamalle. Alueelle rakennetaan päiväkoti. 

Nihdin yhdistää Merihakaan ja Hanasaareen Merihaansilta, josta haarautuu Hiilisatamansilta. Alueen läpi on suunniteltu Kruunusillat-hankkeen rakentamana raitiotieyhteys Laajasaloon sekä baana kävelijöille ja pyöräilijöille. Nihdissä on myös Kalasataman raitiotien päätepysäkki.

Rannat on suunniteltu toiminnoiltaan monipuolisina virkistys- ja ulkoilualueina. Nihdin lounaiskulmaan on suunniteltu pienvenesatama enimmillään 190 pienveneelle sekä vesibussilaiturille.

Lisää tietoa:

Uutta Helsinkiä Kalasatama
https://www.uuttahelsinkia.fi/fi/kalasatama(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kalasatamasta Pasilaan hanke
www.kalasatamastapasilaan.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tietoa Kruunusillat-hankkeesta verkossa
kruunusillat.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lisätietoja Nihdistä asemakaava-aineistossa
https://kartta.hel.fi/link/9ZuR1K(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kuva: Havainnekuva valmistuneesta Nihdistä. Voima Graphics Oy / Brick Visual / Anttinen Oiva arkkitehdit Oy