Itä-Helsinkiin 110 uutta puuta

Olemassa olevia puurivejä täydennetään kaduilla, toreilla ja puistoissa. Istutustyöt ovat alkaneet tällä viikolla.
Syksy on paras aika puiden istuttamiseen. Kuva: Minna Terho
Syksy on paras aika puiden istuttamiseen. Kuva: Minna Terho

Itä-Helsingin alueella on aloitettu puurivien täydennysistutukset. Laajasalossa, Kulosaaressa, Herttoniemessä, Vartiokylässä, Vuosaaressa ja Mellunkylässä istutetaan yhteensä 110 puuta. Urakassa täydennetään olemassa olevia puurivejä, joista puita on kuollut tai jouduttu muusta syystä poistamaan.

Istutettavien puiden lajit vaihtelevat, sillä täydennys tehdään aina olemassa olevan lajiston mukaan. Suurin osa istutettavista puista on lehmuksia. Täydennykset ovat pääasiassa yksittäisiä puita, joita istutetaan puuriveihin kaduilla, toreilla ja puistoissa.

Työt aiheuttavat hetkellisiä liikennemuutoksia

Työt alkoivat 23. syyskuuta ja päättyvät marraskuun loppuun mennessä. Urakka aiheuttaa väliaikaisia liikennejärjestelyjä eri puolilla Itä-Helsinkiä. Esimerkiksi pyöräliikennettä ja jalankulkua saatetaan joutua hetkellisesti siirtämään väliaikaisille reiteille ja autoliikenteeltä sulkemaan toinen kaista. Väliaikaisjärjestelyt kestävät kussakin kohteessa korkeintaan muutaman päivän. 

Sinua voisi kiinnostaa