
Maksutonta apua ja kohtaamisia
Maksuton digituki tarjoaa erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville senioreille mahdollisuuden vahvistaa digitaitojaan omassa kodissaan. Toiminta on onnistunut yhdistämään kolmannen ja julkisen sektorin yhteistyön tavalla, joka on skaalattavissa myös muualle Suomeen.
– HelsinkiMission ja Helsingin kaupungin kehittämä malli osoittaa, että digituki ei ole vain teknologiaa, vaan ennen kaikkea ihmisten kohtaamista. Mallin avulla on onnistuttu vahvistamaan digitaitoja ja samalla vähentämään yksinäisyyttä ja lisäämään osallisuutta. Se on konkreettinen esimerkki siitä, miten 'Digi ensin, mutta ei yksin' -periaatetta voidaan toteuttaa käytännössä, toteaa johtava asiantuntija Minna Piirainen Digi- ja väestötietovirastosta.
Digitukiteko-tunnustus myönnettiin viime viikon torstaina 22.5. Jyväskylässä digitukijoiden valtakunnallisilla verkostopäivillä. Tunnustus jaetaan vuosittain oivaltavasta ja asiakaslähtöisestä digituen ja digiosaamisen kehittämisestä. Tunnustus on osa Digi- ja väestötietoviraston valtakunnallista digituen kehittämistyötä, ja sen saajan valitsee vuosittain vaihtuva raati. Viime vuonna tunnustuksen sai Mansikka ry:n "Henkkarit kaikille" -kampanja, joka paransi henkilöllisyystodistusten saatavuutta.
Yhteistyön voimaa digituen kehittämisessä
Digitukiteko-tunnustuksen vuoden 2025 teema on "Yhteistyö". Tunnustuksella halutaan tänä vuonna nostaa esiin esimerkkejä onnistuneesta, siilot ylittävästä digituen järjestämisestä. Tunnustuksen ja kunniamainintojen saajia yhdistää se, että ne ovat yhteistyön avulla tarjonneet digitukea ihmisläheisesti ja asiakasta kohdaten.
Tunnustuksen raatiin kuuluivat tänä vuonna Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari, Jyväskylän Kesäyliopiston rehtori Leena Meriläinen ja projektipäällikkö Elina Huerta Mansikka ry:stä.
Helsingin kaupunginkanslian digiosallisuustiimi on kehittänyt maksutonta kotidigitukea sekä senioreitten digitaitoja lisäävää Digiystävä toimintaa yhteistyössä HelsinkiMission kanssa vuodesta 2021 lähtien. Kotidigitukea on ollut mukana kehittämässä myös Helsingin Invalidien Yhdistys ry HIY.