Helsinki Biennaali 2027 järjestetään 6.6.–19.9.2027 Vallisaaressa, Esplanadin puistossa ja HAM Helsingin taidemuseossa. Kolme keskenään erilaista tapahtumapaikkaa tuovat nykytaiteen niin merellisen luonnon keskelle kuin Helsingin ytimeen.
Helsinki Biennaali syntyy taiteilijoiden, taideorganisaatioiden ja muiden kumppaneiden yhteistyönä. Tuomalla yhteen erilaisia taiteellisia näkökulmia biennaali vahvistaa suomalaisen nykytaiteen kansainvälistä näkyvyyttä ja Helsingin asemaa nykytaiteen kohtaamispaikkana.
Kuratoriaalinen konsepti: Tuntemattomuudet
Helsinki Biennaalin 2027 pääkuraattorit Mami Kataoka ja Arja Miller lähtevät ajatuksesta, että ihminen tuntee vain pienen osan maailmasta. Tuntematonta on silti aina yritetty ymmärtää, esimerkiksi tieteen, tarinan ja mielikuvituksen keinoin.
Neljänteen Helsinki Biennaaliin valitut taiteilijat eivät ajattele, että kaikki tuntematon pitäisi ratkaista tai selittää vaan tuntemattomuuksia voi tutkia myös avoimin mielin. He käsittelevät asioita, joita emme vielä tunne tai ymmärrä. Biennaalissa tarkastellaan myös pohjoismaisten ja aasialaisten kulttuurien, tarujen ja maailmankuvien välisiä yhteyksiä.
Hattivatit Tuntemattomuuksien symbolina
Yksi Helsinki Biennaalin vuoden 2027 taiteilijoista on Tove Jansson, jonka luomilla hattivateilla on konseptissa erityinen rooli. Pääkuraattorit Mami Kataoka ja Arja Miller näkevät näissä salaperäisissä vaeltajissa yhteyden biennaalin teemaan, ja pitävät hattivatteja eräänlaisina Tuntemattomuuksien symboleina. Kuraattoreille hattivatit ilmentävät uteliaisuutta, mielikuvitusta ja tuntemattoman tutkimisen iloa, jotka ovat Helsinki Biennaali 2027:n keskeisiä lähtökohtia.
– Hattivatit kiehtovat meitä, koska ne elävät maailmojen välissä. Niissä on jotakin tuttua ja samalla vaikeasti ymmärrettävää. Ne muistuttavat meitä mielikuvituksen ja ihmettelyn ilosta, ja tavoittavat jotakin olennaista Tuntemattomuuksista. Toivomme, että yleisöt innostuvat hattivattien ja biennaalin taiteilijoiden teosten kautta tutkimaan tuntematonta ja kuvittelemaan uusia tapoja ymmärtää maailmaa, Mami Kataoka ja Arja Miller kertovat.
Uusia taiteilijoita julkistettu
Helsinki Biennaali 2027 esittelee kaikkiaan noin 45 taiteilijan ja taiteilijaryhmän teoksia. Nyt julkistetut uudet osallistujat ovat:
Ching-Yuan Chen (Taiwan), Dede Cipon (Indonesia), Leiko Ikemura (Japani/Sveitsi), Tove Jansson (Suomi), Jane Jin Kaisen (Etelä-Korea/Tanska), Muriel Kuoppala (Sveitsi), Haroon Mirza (Yhdistynyt kuningaskunta), Anna Niskanen (Suomi), Erkki Pirtola (Suomi), Eino Ruutsalo (Suomi), Momoko Seto (Japani/Ranska), Axel Straschnoy (Argentiina/Suomi), Ingunn Utsi (Sápmi/Norja), Marja Viitahuhta (Suomi) & Ánnámáret (Sápmi/Suomi), Haegue Yang (Etelä-Korea/Saksa) sekä Ebosi Yuasa (Japani).
Aiemmin on julkistettu seuraavat taiteilijat:
Ari Bayuaji (Indonesia/Kanada), Tara Donovan (Yhdysvallat), Laurent Grasso (Ranska), Marguerite Humeau (Ranska/ Yhdistynyt kuningaskunta), Matias Karsikas (Suomi), Britta Marakatt-Labba (Sápmi/Ruotsi), Ragnhild May (Tanska), Yoshitomo Nara (Japani), Josefina Nelimarkka (Suomi), Tawatchai Puntusawasdi (Thaimaa) Anna Retulainen (Suomi) ja Jakob Kudsk Steensen (Tanska).
Tähän mennessä julkistetut 28 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää antavat jo monipuolisen kuvan vuoden 2027 biennaalista. Mukana on eri sukupolvien taiteilijoita Suomesta ja eri puolilta maailmaa, ja heidän työskentelynsä kattaa laajan kirjon taiteellisia lähestymistapoja ja näkökulmia.
Taiteilijalista täydentyy, ja tarkempi ohjelma sekä lisätietoa teoksista ja tapahtumista julkaistaan vuoden 2027 alkupuolella.
Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toteutuva kansainvälinen nykytaidetapahtuma, joka järjestetään neljättä kertaa 6.6.–19.9.2027. Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta vastaa HAM Helsingin taidemuseo.
Helsinki Biennaalin vuosien 2025–2027 merkittävin tukija on Jane ja Aatos Erkon Säätiö. Vuoden 2027 Helsinki Biennaalin tuotantoa tukevat lisäksi Tiftö Foundation, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Saastamoisen säätiö. Helsinki Biennaali tekee tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin, Metsähallituksen ja Moomin Charactersin kanssa. Helsinki Biennaalin Preview-ohjelma toteutetaan yhteistyössä Frame Contemporary Art Finlandin ja pääkaupunkiseudun kuvataidetoimijoiden kanssa.