
Viime vuonna kävijöitä oli noin 140 000 ja vuonna 2023 puolestaan noin 82 000. Kävijämäärät ovat siis olleet viime vuosina kovassa kasvussa.
“Kävijäennätykseen saattoivat vaikuttaa monipuolisen ohjelmiston lisäksi myös viileät alkukesän säät. Kaupunkilaiset eivät välttämättä matkustaneetkaan kauemmas, vaan lähellä järjestetty, laadukas ilmaisohjelma veti puoleensa. Tietysti maksuttomat tapahtumat yleisestikin kiinnostavat tässä taloustilanteessa”, sanoo Espan lavan tuottaja Laura Pyrrö.
“Suomen pitkäkestoisin kesäfestari”
Kaikkiaan Espan lavan kesäkauden (16.5.–30.8.) aikana nähtiin 340 maksutonta esitystä 79 tapahtumapäivänä. Keskimäärin ohjelmaa oli viitenä päivänä viikossa.
”Kaikenikäisten kaupunkilaisten lisäksi tapahtumissa viihtyivät niin kotimaiset kuin ulkomaiset matkailijat. Monelle katsojalle tuli yllätyksenä, että Espan lavan kausi on niin pitkä, toukokuun puolivälistä elokuun loppuun. Voisi jopa sanoa, että Espan lavan kesä on Suomen pitkäkestoisin kesäfestari”, sanoo Pyrrö.
Valtaosa esityksistä oli musiikkiesityksiä jazzista klassiseen ja etnosta rockiin. Lisäksi lavalla nähtiin lastentapahtumia, tanssiesityksiä, runoutta, puheita, näytelmiä, paneelikeskusteluja, puistojumppaa ja kokonainen kamarioopppera.
Yksittäisistä keikoista eniten yleisöä keräsi Taiteiden yönä esiintynyt Kimmo Pohjonen. Suosituimpien tapahtumien listalle lukeutuivat myös Pelle Miljoona Band, Maria Ylipää & Marzi Nyman, Piirpauke, Meiju Suvas ja osa MIL-Espa-sarjan konserteista. Lastentapahtumista erityisen paljon yleisöä veti Skidit-disko.
Esiintyjiä oli kesän aikana yhteensä noin 1700 yli 20 maasta. Euroopan maiden lisäksi lavalle nousi taiteilijoita muun muassa Boliviasta, Brasiliasta, Chilestä, Intiasta, Marokosta, Norsunluurannikolta, Perusta, Senegalista ja Yhdysvalloista.
Keväällä lavan kunnostuksessa panostettiin ympäristöystävällisiin ratkaisuihin. Näyttämön vanhat lamput laitettiin kierrätykseen, ja Espan lavalla siirryttiin lainaamaan kesäkaudella kiinni olevan Savoy-teatterin energiatehokkaita valoja. Tänä vuonna valaistuksen energiankulutus väheni jopa 81 prosenttia.
Tänä kesänä Esplanadin puistossa oli ensimmäistä kertaa koettavissa myös Helsinki Biennaalin teoksia.