Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus hyväksyi 8. kesäkuuta omalta osaltaan Aleksanterin teatterin asemakaavan muutoksen ja Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Kaupungintalon julkisivu.
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 8. kesäkuuta. Kuva: Sakari Röyskö

Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos mahdollistaa teatterin laajennuksen ja osittaisen käyttötarkoituksen muutoksen hotelliksi. Uusi hotellisiipi sijoittuisi teatterin 1950-luvulla valmistuneen osan paikalle siten, että sitä korotetaan kolmella kerroksella ja osa laajennusosan julkisivuista säilytetään. Aleksanterin teatterin vanhin, vuonna 1879 valmistunut osa säilyy pääosin teatterikäytössä. Asia on kaupunginvaltuustossa 17. kesäkuuta.

Kaupunginvaltuustoon etenee myös Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelma. Hankkeen enimmäishinta-arvio arvonlisäverottomana on 32,7 miljoonaa euroa syyskuun 2025 kustannustasossa. Hankkeessa toteutetaan laaja tekninen ja toiminnallinen perusparannus. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa 17. kesäkuuta.

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjojen sivulla.