Pilaantunut maa paljastui koristealtaan purkamisen yhteydessä, ja se vaikuttaa olevan masuunikuonaa, jota syntyy terästeollisuuden sivutuotteena. Masuunikuonaa on perinteisesti käytetty maantäyttöaineena.
– Sinänsä ei ole mitenkään ihmeellistä, että koristealtaan pohjan maantäyttötöissä on aikoinaan käytetty masuunikuonaa. Sitähän käytetään yleisesti maanparannusaineena ja myös lannoitteissa. Nyt haitta-aineiden raja-arvot kuitenkin ylittyivät, joten meidän täytyy tutkia tilanne tarkemmin, projektinjohtaja Tea Karjalainen Helsingin kaupungilta kertoo.
Puiston peruskorjaus pääsee jatkumaan, kun pilaantuneiden maiden poistamiseksi on laadittu kunnostussuunnitelma.
– Tässä vaiheessa on vaikea antaa tarkkaa aikataulua töiden jatkumiselle, mutta kunnostussuunnitelman valmistumiseen menee arviolta muutama viikko, Karjalainen jatkaa.
Vaikka työmaa on hetkellisesti seisahduksissa, urakan liikennejärjestelyt pysyvät voimassa, sillä kaivuutyöt Rautalammintiellä on jo aloitettu. Rautalammintien kadunvarsipysäköintipaikat on poistettu käytöstä kadun kaivuun ja muurin rakentamisen ajaksi. Pysäköintipaikat palautuvat jälleen käyttöön, kun työmaa etenee toisaalle puistossa.
Vaihtoehtoisia pysäköintipaikkoja on esimerkiksi Kangasalantiellä, minkä lisäksi kadunvarsipaikkoja on alueen muillakin kaduilla.
Koko puistoalue kunnostetaan
Peruskorjauksen jälkeen puistossa kulkeminen helpottuu, sillä sen nykyisiä raitteja levennetään ja jyrkkiä osuuksia loivennetaan. Puiston kaakkoiskulmasta luoteiskulmaan kulkevaa yhteyttä parannetaan uudella pääkäytäviä yhdistävällä puistoraitilla.
Puiston keskeinen kivetty aukio uusitaan, ja itälaidalla olevat pitkät portaat kunnostetaan. Vallilanpuisto on vanha puisto, jonka päivittäminen lisää myös sen viihtyisyyttä.