Malmi alueena
Malmi sijaitsee Koillis-Helsingissä pääradan varrella. Malmin keskusta muodostuu kaupallisten palvelujen ja työpaikkojen ympärille. Malmin rikas kulttuuriperintö näkyy kaupunkikuvassa. Kaupunkikuvallisia kohokohtia ovat Ylä- ja Ala-Malmin torit, Ala-Malmin puisto, Ormusmäki sekä keskustaan johtavat kokoojakadut. Keskustan torit ja puistot tarjoavat tilan tapahtumille, kohtaamisille ja erilaiselle kausiluontoiselle toiminnalle.
Malmin kerrostalovaltaista keskustaa ympäröivät laajat pientaloalueet ja pienteollisuusalueet. Longinojan laakso, Fallkullan kartanoympäristö sekä Malminkenttä vanhoine rakennuksineen luovat alueelle ainutlaatuiset ominaispiirteet.
Malmi on yksi neljästä kaupunkiuudistusalueesta, joiden kehittämiseen kaupunki satsaa erityisesti tulevien vuosien aikana. Kaupunkiuudistus tarkoittaa Malmin pitkäjänteistä kehittämistä muun muassa täydennysrakentamisen ja palveluiden kehittämisen kautta, mutta myös lyhyen aikajänteen toimenpiteitä kaupunkiympäristön kohentamiseksi esimerkiksi asemanseudulla ja muilla julkisilla paikoilla.
Malmista kasvaa vahva, vetovoimainen ja monipuolinen Koillis-Helsingin keskus, kun kaupunki satsaa tulevien vuosien ajan Malmin kehittämiseen. Merkittävimmät muutokset tulevat tapahtumaan Malminkentällä. Alueesta rakentuu tulevien vuosikymmenien saatossa monimuotoinen, elävä ja urbaani alue. Malmin keskustan kaupunkirakennetta tiivistetään ja lisätään asumistarjontaa. Tavoitteena on vahvistaa Malmin keskustan elinvoimaa. Tulevaisuudessa uusi VIIMA- pikaraitiotieyhteys kulkee Malmin sairaalalta, keskustan läpi, Malminkentälle.
Malmin keskustavisio(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Malmin keskustan suunnitteluperiaatteet
Pikitehtaankortteleiden alueelle suunnitellaan uutta asuntorakentamista sekä nykyisten asuin- ja pienteollisuustonttien täydennysrakentamista ja kehittämistä. Tavoitteena on monipuolinen asuntovaltainen nykyistä kaupunkirakennetta täydentävä alue palveluineen ja työpaikkoineen. Katujen rakentaminen alkoi vuonna 2025.
Sepänmäkeen suunnitellaan asuinrakentamisen tehostamista ja lähipalveluiden kuten päiväkodin ja pienimuotoisten liiketilojen sijoittamista. Asemakaavoitus on vireillä.
Nallenrinne on ensimmäinen osa-alue Malminkentän rakentamisessa. Alueelle tullaan rakentamaan asuntoja 2 800 ihmiselle. Asuinkortteleihin sijoittuvat myös aluetta palvelevat lähipalvelut sekä päiväkoti. Katujen rakentaminen alkoi vuonna 2025 ja ensimmäisten talojen rakentaminen alkoi talvella 2025–2026.
Vanhojen lentokenttärakennusten ympäristöön, Lentoasemankortteleihin, on suunniteltu seitsemän asuinkorttelia, pelastusasema, koulu ja päiväkoti. Alueen historia ja ajallinen kerrostuneisuus tehdään näkyviksi uudessa kaupunkiympäristössä ja uusi rakentaminen sovitetaan paikan kulttuurihistoriallisiin arvoihin. Vanhat lentoasemarakennukset ovat suojeltu. Katujen rakentaminen alkoi vuonna 2025.
Kiitotienkorttelit tulevat muodostamaan Malminkentän keskusalueen. Alueelle sijoittuvat asumisen lisäksi Malminkentän keskeisimmät palvelut. Laaja puistoverkosto tulee yhdistämään alueen lähiympäristöön. Kiitotienkortteleiden asemakaavoitus on vireillä. Rakentaminen alkaa 2030-luvun puolella.
Sunnuntaikortteleiden alue, sijaitsee Ala-Malmilla, Malmin keskustan ja Malminkentän välillä. Alueelle suunnitellaan uutta asunto-, palvelu- ja puistorakentamista. Tavoitteena on, että Sunnuntaikortteleista tulee monipuolinen ja ekologinen asuinalue palveluineen ja työpaikkoineen. Suunnittelussa otetaan huomioon myös Sunnuntaipalstojen pientaloalue ja Longinojan vesistö. Asemakaavoitus on vireillä.
Malmilla tehdään kattavaa peruskorjausta nykyisiin puistoihin ja aukioihin. Malmin keskustan keskeisimpien torien ja puistojen kunnostaminen on hyvässä vauhdissa. Ylä-Malmin torin peruskorjaus valmistuu syksyllä 2026 ja Ala-Malmin puiston peruskorjaus tulee olemaan kokonaisuudessaan valmis vuonna 2027.
Malminkentän alueelle suunniteltu puistoverkosto luo edellytykset alueen monien luontoarvojen säilymiselle sekä yhteyksien rakentamiseen olemassa oleviin viheralueisiin. Keskeisin puistoalue on noin 20 hehtaarin laajuinen Lentoasemanpuisto. Puiston suunnittelusta järjestettiin kansainvälinen ideakilpailu vuonna 2021. Puisto toteutetaan vaiheittain ja toteutus kestää useita vuosia (10–20 vuotta). Lentoasemanpuisto rakentaminen alkanee vuosikymmenen lopussa.
Nallenrinteenpuisto tulee olemaan uuden asuinalueen lähipuisto, joka tulee yhdistymään Sepänmäenpuiston kautta Longinojan laaksoon. Nallenrinteenpuiston rakentaminen alkaa vuonna 2026. Lentoasemankortteleihin tullaan rakentamaan kaksi pienempää puistoa: Hyppytorninpuisto sekä Lentoreitinpuisto.
Kaupunki suunnittelee uuden sairaalan rakentamista Malmille nykyisen Malmin sairaalan yhteyteen. Malmin uusi sairaala tulee olemaan kuntoutumista edistävä sairaala, jossa painopisteinä ovat geriatrinen akuuttihoito ja kuntoutus. Suunnitteluvaihe kestää noin vuoteen 2028 asti. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuonna 2029, ja tilat otetaan näillä näkymin käyttöön vuonna 2032.
Perhekeskus ja terveys- ja hyvinvointikeskuksen suunnittelu on käynnissä. Uusi keskus tulee yhdistämään saman katon alle kattavasti eri sosiaali- ja terveyspalveluita koko koillisen ja osin pohjoisen Helsingin alueelta. Tavoitteena on, että rakennus otetaan käyttöön 30-luvun alussa.
Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluille tullaan rakentamaan uusi rakennus osoitteeseen Kirkonkyläntie 17. Rakennustyöt alkavat vuonna 2026 ja tilat otetaan näillä näkymin käyttöön vuonna 2028.
Malmin uimahallin laajennuksen rakentaminen on käynnissä. Halli on käytössä suurimman osan rakennustöiden aikana. Uudistuneet sisätilat avataan asiakkaille käyttöön loppuvuodesta 2027 ja ulkoallasalue vuonna 2028. Malmin uimahallin laajennus on Urheiluhallit Oy:n hanke.
Malminkenttä palvelee helsinkiläisiä monipuolisena kymmenien hehtaarien tapahtuma- ja harrastuspaikkana. Malminkenttä avattiin kaupunkilaisten virkistyskäyttöön helmikuussa 2022. Kentällä on nyt ulkokuntosali, leikkipaikka, lintutorni ja talvisin matkaluistelurata. Lisäksi aluetta kiertää ulkoilureitti. Vuonna 2025 valmistui uusi katuliikunta-alue.
Malmille hankitaan julkista taidetta taiteen prosenttiperiaatteen mukaisesti kaupungin palvelurakennuksiin sekä yleisille alueille. Vuonna 2026 valmistuu taiteilija Ninni Luhtasaaren teos Ala-Malmin puistoon.
Kaavat ja suunnitelmat
Asemakaavoissa määritetään alueen maankäyttö, minne rakennamme esimerkiksi asuntoja, toimistoja ja puistoja tai missä kulkevat kadut ja muut väylät.
Tutustu Malmin suunnitelmiin ja hankkeisiin
6 hanketta
Liikenneyhteydet
Malmi sijaitsee hyvien raideyhteyksien varrella – keskustasta ja Helsinki-Vantaan lentokentältä Malmille pääsee junalla noin vartissa. Lisäksi suunnitteilla on Viikin–Malmin-pikaraitiotie (ViiMa), joka kulkee kantakaupungista Viikin kautta Malminkentän läpi Malmin keskustaan ja aina Malmin sairaalalle asti.
Palvelut
Malmilta löytyy valtava määrä kivijalkakauppoja, pienyrittäjiä ja kulttuuri- sekä liikuntapalveluita. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Malmille rakennetaan myös paljon uusia julkisia palveluita.
Malminkentälle rakennetaan asuntojen lisäksi koulut, päiväkodit, kadut ja puistot sekä lähikeskusta palveluineen. Alussa asukkaat löytävät päivittäiset palvelunsa Malmin keskustasta, jonka uudistaminen käynnistyy vaiheittain ja samaan aikaan Malminkentän rakentamisen kanssa.
Malmin keskustassa rakentamisohjelmassa on muun muassa uusi perhekeskus ja terveys- ja hyvinvointikeskus sekä uusi koulu-päiväkoti ja suuri laajennus Malmin sairaalalle. Malmin uusi pelastusasema rakennetaan Malminkentälle 2030-luvun alussa.
Yhteystiedot
Nimi
Kimmo Kuisma
Nimi
Outi Rissanen
Nimi
Kaisa Jama
Nimi
Heikki Takainen
Nimi
Kari Tenkanen
Nimi
Johanna Himberg
Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/uuttahelsinkia/malmi.