Page 15

Toimintakertomus 2014

annantalo annantalo annantalo Animaakarit-näyttelyn avajaistyöpajassa on valmistumassa zoetrope. Kuva: Mauri Tahvonen Annantalo ANNANTALO ON MONITAITEINEN taidekeskus, joka luo helsinkiläisille lapsille ja nuorille edellytyksiä taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Tätä toteutetaan taideopetuksen, näyttelyiden, esitysten ja tapahtumien avulla. Kouluyhteistyö on Annantalon toiminnan kivijalka. Sen kautta tavoitetaan tasa-arvoisesti kaikki helsinkiläiset lapset ja nuoret. Vakiintuneita toimintamuotoja ovat 5x2-taideopetus ja kulttuurikurssit. Annantalon henkilökunta kehittää myös koulujen kulttuurikasvatussuunnitelmia yhteistyössä Helsingin opetusviraston kanssa. Kulttuuri- ja taideorganisaatioiden tarjontaa kouluille esittelevä Kultus.fi-verkkopalvelu uusittiin täysin vuonna 2014. Nyt se palvelee kouluja entistä paremmin. Uutuutena Kultus tarjoaa työkalut sekä koulun että koululuokan kulttuurikasvatussuunnitelman tekoon. Lisäksi Annantalo tarjoaa runsaan paletin vapaa-ajan taideopetusta. Kuluneena vuonna ohjelmistoon otettiin uusia monitaiteisia kursseja, joilla oppilaat voivat etsiä itselleen sopivinta ilmaisumuotoa sekä työskennellä temaattisesti yli taiderajojen. Annantalon nuorten ryhmä Kulttuurisissit jatkoi toimintaansa ja muun muassa kokosi yhdessä Helsingin taidemuseon kanssa yksinäisyyttä pohtivan näyttelyn Naamiaiset. Koko syksyn Annantalossa juhlittiin suomalaisen animaation 100-vuotissyntymäpäivää Animaakarit-suurnäyttelyn merkeissä. Talossa tehtiin omia animaatioita, katsottiin lyhytelokuvia ja tutustuttiin animaation valmistusprosessiin muun muassa Angry Birds Toons -elokuvan tekijöiden tuella. Kultus – Opettajan kulttuurikalenteri on uudistunut. Se ilmestyy kahdesti vuodessa ja lähetetään kaikille Helsingin kouluille. Näyttelyyn liittyi runsaasti työpajoja ja oheisohjelmaa, ja siellä vieraili huikeat 25 000 kävijää. Vuonna 2014 Annantalossa järjestettiin yhteensä 1 066 kurssia, jotka koostuivat 13 343 oppitunnista. Taideopetukseen osallistui 9 880 oppilasta. Annantalon 13 näyttelyssä vieraili 51 400 kävijää, ja juhlasalin 113 esitystä tavoitti yhteensä 6 380 katsojaa. TOIMINTAKERTOMUS 2014 15


Toimintakertomus 2014
To see the actual publication please follow the link above