Erityiskoulunkäynninohjaaja, Aurinkolahden peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 7, Aurinkolahden peruskoulu

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!

Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!

Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme erityiskoulunkäynninohjaajaa Aurinkolahden peruskouluun.

Aurinkolahden peruskoulu on teknologiapainotteinen peruskoulu, jossa on opiskelee oppilaita vuosiluokilta 1-9. Koulu toimii kolmessa toimipisteessä. Koulun eri toimipisteisiin on erinomaiset liikenneyhteydet niin autolla kuin julkisilla likkennevälineillä liikkuvalle esim. pääkoulu Auringon toimipiste (osoite: Iiluodonpiha 1) sijaitsee 5 minuutin kävelymatkan päässä Vuosaaren metroasemalta.

Erityiskoulunkäynninohjaajan työn tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Erityiskoulunkäynninohjaajan tehtävään kuuluu mm. pidennetyn oppivelvollisuuden (POY) luokkien oppilaiden avustaminen ja ohjaus, POY-oppilaiden iltapäivätoiminta sekä koulujen toiminta-ajan ulkopuolella tapahtuva lomahoito.

Erityskoulunkäynninohjaaja palkataan 38 h 15 min viikkotunnin työajalle. Tehtävä on kokopäiväinen.

Täyden työajan palkka on 2478,63/kk ja lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset lisät.

Helsingin kaupunki haluaa palkita sinut, uusi, meillä aloittava koulunkäynninohjaaja, joka työskentelet toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden luokassa, pidennetyn oppisvelvollisuuden luokassa tai autismiopetuksen luokassa 2000 € kannustuspalkkiolla! Palkkio maksetaan työntekijälle, joka ei ole aikaisemmin työskennellyt vakituisena koulunkäynninohjaajana/erityiskoulunkäynninohjaajana Helsingin kaupungilla tai edellisestä työsuhteesta on kulunut vähintään 2 vuotta. Ensimmäinen 1000 euroa maksetaan vakinaisen palvelussuhteen alettua ja loput 1000 euroa maksetaan, kun vakinaista palvelussuhdetta on kulunut 1 vuosi samassa koulussa.

Tarjoamme sinulle mukavan työyhteisön, suuren työnantajan monipuoliset henkilöstöedut, kuten kattavan työterveyshuollon, koulutusmahdollisuuksia ja tukea työmatkoihin.

Koulunkäynninohjaajat otetaan Helsingin kaupungin palvelukseen ja työsopimukseen kirjataan ensimmäinen toimipaikka. Toimipaikka määräytyy kulloinkin käytettävissä olevien koulunkäynninohjaajaresurssien perusteella ja voi vaihtua vuosittain.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on lähihoitajan tutkinto tai muu soveltuva vähintään toisen asteen ammatillinen perustutkinto sekä lääkehoidon osaamista.

Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.

Lisäksi tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Kouluvalmentaja, Strömbergin ala-asteen koulu

Strömbergin ala-asteen koulu

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2024

Kouluttaja: metalliverstas, Stadin AO

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, Stadin ammatti- ja aikuisopisto

Haku päättyy: 26.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 24.6.2024

Yksilövalmentaja, Nuorten työpajat, Stadin AO

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, Stadin ammatti- ja aikuisopisto

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 18.6.2024
Katso kaikki ammattialan tehtävät