Lehtori: oppilaanohjaaja, Puistopolun peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 7, Puistopolun peruskoulu

Haemme Puistopolun peruskouluun oppilaanohjaajaa ajalle ajalle 1.8.-31.12.2024. Puistopolun peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu keskellä merellistä Vuosaarta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tehtävä sijoittuu vuosiluokille 7-9.

Puistopolun peruskoulu tarjoaa mahdollisuuden ja vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön sekä lähikollegoiden tarjoama tuki. Koulussamme toimii kaksi opilaanohaajaa.

Toivomme oppilaanohjaajalta hyviä ryhmänhallintataitoja sekä vastuullista otetta kasvatus- ja opetustyössä. Arvostamme omaa osaamistaan sekä digitaitojaan aktiivisesti kehittävää ammattilaista, jolla on hyvät vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ryhmänhallintataidot sekä ratkaisukeskeiset toimintatavat. Arvostamme myös nykyisen opetussuunnitelman mukaisen pedagogisen toiminnan omaksumista.

Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Luemme eduksi kokemuksen erilaisten oppijoiden huomioimisesta opetuksessa (kolmiportainen tuki sekä kieli- ja kulttuuritietoinen opetus).

Sopimusala

OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Virka-apulaisrehtori Suaad Onniselkä
suaad.onniselka(a)hel.fi Puh. 09 310 82741

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/puistopolun-peruskoulu

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Luokanopettaja: kielirikasteinen opetus (englanti), Vattuniemen ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 1, Vattuniemen ala-asteen koulu

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2024 - 31.7.2025

Luokanopettaja, Hietakummun ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Hietakummun ala-asteen koulu

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 6.8.2024 - 31.5.2025

Luokanopettaja, Hietakummun ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Hietakummun ala-asteen koulu

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 6.8.2024 - 31.5.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät