Lehtori: liikunta ja terveystieto, kielikylpyopetus (ruotsi), Taivallahden peruskoulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 1, Taivallahden peruskoulu

Haemme Taivallahden peruskouluun liikunnan ja terveystiedon lehtoria kielikylpyopetukseen. Kyseessä on vuorotteluvapaan sijaisuus. Tehtävään kuuluu sekä suomen kielellä että ruotsin kielellä opettamista. Lisäksi tehtävään kuuluu myös lukion liikunnan kursseja.

Taivallahden peruskoulu sijaitsee Töölössä hyvien yhteyksien varrella, ja opettajana sinun on mahdollista hyödyntää monipuolisia oppimisympäristöjä. Taivallahden yhtenäisessä peruskoulussa on yli 700 oppilasta. Koulumme perusparannus alkoi kesällä 2022, ja siirryimme väistötiloihin Hiekkarannantielle (1. luokat ja viisi pidennetyn oppivelvollisuuden luokkaa) ja Arkadiankadulle Noppa- ja Koulurakennuksiin (2.-9. luokat), jotka on meitä varten täysin peruskorjattu. Muutto takaisin Taiviksen perusparannettuihin tiloihin tapahtuu tämän hetkisen tiedon mukaan joulukuussa 2024.

Haemme Taivallahden peruskouluun opettajaa, jolla on taitoa kohdata erilaisia oppijoita ja halu tehdä yhteistyötä koulun omien sidosryhmien ja ulkopuolisten verkostojen kanssa.

Taivis tarjoaa mahdollisuuden ja vapauden kehittää omaa opettajuutta. Vahvuutemme on työyhteisön ja lähikollegoiden tarjoama tuki.

Kelpoisuusehto: Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata ainoastaan TE-toimistossa työttömänä työnhakijana oleva henkilö. Sijaisen tulee täyttää vähintään yksi seuraavista ehdoista:

- hän on ollut työttömänä työnhakijana TE-toimistossa yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää sijaisuutta edeltäneiden 14 kuukauden aikana - hän on alle 30-vuotias, jonka ammatti- tai korkeakoulututkinnosta on kulunut alle vuosi - hän on vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.

Päätoimista opiskelijaa ei voida palkata vuorotteluvapaan sijaiseksi.

Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Lisäksi edellytämme erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, joka osoitetaan valtioneuvoston asetuksessa 481/2003 säädetyllä tavalla ja ruotsin kielen hallintaa, joka osoitetaan opetushallituksen määräämällä tavalla (määräys OPH-1435-2022).

Luemme eduksi kokemuksen suomen ja ruotsin kielellä opettamisesta kyseisissä oppiaineissa.

Sopimusala

OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Luokanopettaja: kielirikasteinen opetus (englanti), Vattuniemen ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 1, Vattuniemen ala-asteen koulu

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 1.8.2024 - 31.7.2025

Luokanopettaja, Hietakummun ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Hietakummun ala-asteen koulu

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 6.8.2024 - 31.5.2025

Luokanopettaja, Hietakummun ala-asteen koulu

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Perusopetuksen alueelliset palvelut 5, Hietakummun ala-asteen koulu

Haku päättyy: 20.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 6.8.2024 - 31.5.2025
Katso kaikki ammattialan tehtävät