Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, vuorotteluvapaa, Mellunmäki

Itäinen suurpiiri, Mellunmäki, Varhaiskasvatusyksikkö Humikkala- perhepäivähoito Mellunkylä

Kaikille tässä päiväkodissa työskenteleville tehtävän tutkintovaatimukset omaaville työntekijöille maksetaan peruspalkan lisäksi määräaikaista alueellista yhdenvertaisuuslisää 150€/kk 31.10.2024 asti. Alueellisen yhdenvertaisuuslisän tavoitteena on ennaltaehkäistä varhaiskasvatuksen alueellista eriarvoistumista.

Tervetuloa Viekkoon!

Meillä on avautumassa lastenhoitajan vuorotteluvapaan sijaisuus, timanttisessa tiimissä.

Viekko on ihana, pieni päiväkoti Mellunmäen ytimessä. Päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä, aivan Mellunmäen metroaseman tuntumassa. Viekko on osa INNO-päiväkotien verkostoa ja lisäksi olemme juuri aloittaneet kansainvälistä yhteistyötä Tanskan ja Ruotsin kanssa. Haettavat tehtävä sijoittuu 2-4-vuotiaiden ryhmään ja tiimi on kolmen kasvattajan tiimi.

Meille asiakastyytyväisyys on äärimmäisen tärkeää ja olemmekin saaneet oikein hyvät tulokset asiakastyytyväisyyskyselyssä. Henkilöstömme on sitoutunutta ja tuemme henkilöstön työhyvinvointia monipuolisesti, sillä meillä voit nauttia Helsingin kaupungin loistavista työsuhde-eduista sekä saada upeita uusia työkavereita. Hyppää siis metroon ja tule joukkoomme tekemään maailman vaikuttavinta työtä Viekkoon!

Edellytämme, että sinulla on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita olet täydentänyt riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Vuorotteluvapaan sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on ollut työttömänä yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää ennen työsuhdetta. Työttömyyden kesto lasketaan vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden ajalta.

Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.

Sijaiseksi ei voida palkata henkilöä, jota pidetään työttömyysturvalaissa määriteltynä päätoimisena opiskelijana tai päätoimisena yrittäjänä.

Sopimusala

KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus

Lisätiedot

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä työpaikat

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, varhaiskasvatusyksikkö Kannel, Kuninkaantammi

Läntinen suurpiiri, Kuninkaantammi, Varhaiskasvatusyksikkö Kannel

Haku päättyy: 16.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 3.6.2024

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Varhaiskasvatusyksikkö Jätkäsaari, Jätkäsaari

Eteläinen suurpiiri, Jätäsaari, Varhaiskasvatusyksikkö Jätkäsaari

Haku päättyy: 17.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 3.6.2024

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, päiväkoti Tilhi, Tapanila

Koillinen suurpiiri, Tapanila, Varhaiskasvatusyksikkö Immola-Tilhi

Haku päättyy: 16.5.2024 - 16:00
Palvelussuhde: 29.7.2024
Katso kaikki ammattialan tehtävät