Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman paras ja yhdenvertaisin paikka oppia!
Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!
Haemme yhteisölliseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme koulunkäynninohjaajaa Käpylän peruskouluun TOI-opetukseen. Käpylän peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jonka 1- 9-luokilla opiskelee noin 960 oppilasta. Käpylän peruskoulu sijaitsee Puu-Käpylän kyljessä erinomaisten liikenneyhteyksien varrella lähellä Mäkelänkadun ja Koskelantien risteystä.
Koulunkäynninohjaajan työn tavoitteena on oppijan ohjaaminen ja tukeminen koulunkäynnin- ja oppimisprosessin eri vaiheissa. Haemme koulunkäynnin ohjaaja perhevapaan sijaisuuteen TOI-opetukseen ajalle 1.8.2024-30.6.2025.
Koulunkäynninohjaaja työskentelee kehitysvammaisten ja autististen oppilaiden TOI-opetuksessa sekä ip-toiminnassa ja loma-ajan toiminnassa. Koulunkäynninohjaajan tehtävään kuuluu kehitysvammaisen lasten oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen sekä iltapäivä- ja lomatoiminnan ohjaaminen. Toiminta-alueittaista opetusta (TOI-Opetus) järjestetään oppilaalle, jos oppilas ei kykene opiskelemaan oppiaineiden yksilöllistettyjäkään oppimääriä. Luokassa 5 ohjaajaa sekä opettaja ja 6 oppilasta. Koulunkäynninohjaajan työ TOI-opetuksessa on hoidollista ja ohjauksellista.
Koulunkäynninohjaaja palkataan 38h 15 min viikkotyöajalle. Tehtävä on kokopäiväinen. Täyden työajan palkka on 2281,90 €/kk, lisäksi palkkaan kuuluu mahdolliset KVTES:n mukaiset työkokemuslisät.
Tarjoamme sinulle mukavan työyhteisön, suuren työnantajan monipuoliset henkilöstöedut, kuten kattavan työterveyshuollon, koulutusmahdollisuuksia ja tukea työmatkoihin.
Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto, koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai muu soveltuva tutkinto.
Tehtävään otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rekisteriote.
Sopimusala
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Lisätiedot
Palveluvastaava
Hanna Lamroth
puh: 0503445755