Helsingin Tähtitorni

Tähtitorninmäki

K käynnisti kunnianarvoisan yliopiston siirron Helsinkiin,uninkaallisen Turun akatemian observaattorin Fried-rich Argelanderin havaintopäiväkirjassa on vuonna 1827syyskuun 4. päivän iltana kello 9 jälkeen puolen päivänseuraava merkintä: ”Nämä havainnot keskeytti hirvittä-vä tulipalo, joka pani Turun tuhkaksi”. Kaupungin palo josta jo 1812 oli tullut autonomisen Suomen pääkaupunki. Suomalaiset tähtitieteilijät olivat osallistuneet kansainväliseen yhteistyö- hön vuodesta 1750 lähtien, ja heidän saavutuksiaan arvostettiin yleisesti. Pääkaupunkiin siirtyessään yliopisto sai uusia professorin virkoja, ja vuon- na 1828 ensimmäiseksi tähtitieteen professoriksi kutsuttiin Friedrich Arge- lander. Hän oli syntynyt Preussissa, jonne hänen isänisänsä oli muuttanut Suomesta. Argelander oli opiskellut Königsbergissä ja tullut Turkuun 1823. Hänellä oli jo vakiintunut kansainvälinen maine ja tutkijana hän lukeutui aikakautensa eturiviin.


Tähtitorninmäki
To see the actual publication please follow the link above