Esipuhe

Tähtitorninmäki

Tähtitorninmäki Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema observatorio valmistui vuonna 1834. Paikkana Tähtitorninmäki oli varsin paljas ja kallioinen observatorion valmistumisen aikoihin. Kaupunginpuutarhuri Svante Olssonin suunnitel- miin pohjautuvaa puistoa ryhdyttiin rakentamaan mäelle 1800-luvun lopulla ja se valmistui kokonaisuudessaan vuonna 1903. Robert Stigellin pronssinen veistos Haaksirikkoiset sijoitettiin Tähtitorninmäen aukiolle jo ennen puiston valmistumista vuonna 1898. Tähtitorninmäkeä suunniteltiin uuden eduskun- tatalon paikaksi 1900-luvun alussa, mutta hanke ei ikinä toteutunut. Obser- vatorio suojeltiin kulttuurihistoriallisena arvorakennuksena vuonna 1985. Tähtitorni avautuu ensimmäistä kertaa yleisölle syksyllä 2012 Observatorion vuonna 2011 alkanut remontti valmistuu kesällä 2012. Ob- servatorion rakennukseen avataan syksyllä tähtitieteen yleisökeskus, joka tarjoaa yleisölle tietoa avaruudesta ja tähtitieteen historiasta. Tiloissa ai- emminkin toiminut Helsingin yliopiston almanakkatoimisto jatkaa toimin- taansa observatoriolla. Yleisökeskuksen avaaminen on osa Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden tapahtumia. Tähtitorninmäki vai Tähtitorninvuori? Tähtitorninmäki on saanut nimensä siellä sijaitsevalta observatoriolta. Vaik- ka paikka tunnetaan yleisesti Tähtitorninmäkenä, kyseessä ei ole sen viralli- nen nimi. Viralliseksi nimeksi on vahvistettu vuonna 1928 Tähtitornin vuori (Observatorieberget), joka yhä nykyäänkin esiintyy kartoissa. Nykyisten oi- keinkirjoitussuosituksen mukainen muoto on Tähtitorninvuori. Ennen observatorion valmistumista mäki tunnettiin Kasavuorena siellä poltettujen merkkitulien mukaan. Myöhemmin mäelle rakennettujen lin- noitusten myötä paikkaa alettiin kutsua nimellä Ulrikasborgsbärget tai Ul- riikanporinvuori. Observatoriebärget eli Tähtitorninvuori oli epävirallises- ti käytössä jo 1840-luvulla. Tähtitorninmäki tunnetaan myös esimerkiksi slanginimillä Obsiva, Op- sis ja Tähtis. 5


Tähtitorninmäki
To see the actual publication please follow the link above