Helsingin Historia vuodesta 1945: Lähde- ja arkisto-opas - SOSIAALINEN HELSINKI
Helsinki
Menu

SOSIAALINEN HELSINKI

ARKISTOT
PAINETTU TILASTOAINEISTO
ERITYISKIRJASTOT, LEHDET JA KIRJALLISUUS

ERITYISKIRJASTOT, LEHDET JA KIRJALLISUUS

Suomen rakennustaiteen museon kirjasto on laajin arkkitehtuuria ja kuvataiteita käsittävä kirjallisuuskokoelma. Suurin osa ennen vuotta 1990 hankitusta aineistosta on toistaiseksi ainoastaan manuaalisessa rekisterissä. Kirjastossa on säilytetty eräitä manuaalisia hakemistoja, jotka eivät ole olleet systemaattisesti ylläpidettyjä, mutta joista voi löytyä joitakin hyödyllisiä viitteitä 60-, 70- ja 80-luvun lehtiartikkeleihin tai monografioihin. Niitä ovat aiheen mukainen kortisto, arkkitehdin nimen mukainen kortisto ja paikan mukaan järjestetty kortisto (suomalaista aineistoa). Kirjaston kokoelmatiedot ovat tulevaisuudessa nähtävissä myös www-sivuilla.

Kirjastoon tulee runsaasti arkkitehtuuriin liittyviä lehtiä. Kirjastossa on suuri leikekokoelma. Kokoelman rungon muodostavat Arkkitehtiliiton lahjoittamat leikealbumit vuosilta 1935-1965, joihin on systemaattisesti kerätty tärkeimpien kotimaisten sanomalehtien arkkitehtuuria ja rakentamista koskevat kirjoitukset ja uutisaineistot. Kokoelma käsittää n. 450 kansiota, lähes 40 hyllymetriä. Museo on lisäksi perustamisestaan lähtien kerännyt ja arkistoinut omaa näyttely- ym. toimintaansa koskevia lehtileikkeitä. Kirjasto tallentaa ja indeksoi sanomalehtiaineistoja valikoiden. Kirjastolla on myös videokokoelma.

Museoviraston kirjaston yksi painopistealueista on rakennussuojelu. Tosin rakennussuojelu koskettaa vanhempaa rakennuskantaa. Aineisto on viety Helka-tietokantaan, jota pääsee käyttämään kirjaston internet-sivuilta. Vuotta 1995 aikaisempi kirjallisuus on kuitenkin vielä manuaalikortistossa.

Teknillisen korkeakoulun Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen (YTK) kirjastossa Espoon Otaniemessä on myös arkkitehtuuriin liittyvää kirjallisuutta. Kirjaston aineistoa voi hakea ja selata Teemu-tietokantahaun avulla, johon löytyy linkki myös kirjaston pääsivulta. Kirjastosta löytyy myös tärkeimmät suomalaiset arkkitehtuuriin liittyvät aikakauslehdet.

Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston kirjaston aineistoon on sama Teemu-tietokantahaun käytön mahdollisuus internet-yhteyden kautta kuin YTK:n kohdallakin. Kirja-aineiston pääryhmät ovat: arkkitehtuuri, maisema-arkkitehtuuri, yhdyskuntasuunnittelu, rakennussuunnittelu, sekä taide.

Taideteollisen korkeakoulun kirjastossa on jonkin verran Helsingin arkkitehtuuria käsittelevää kirjallisuutta. Kirjaston aineisto kuuluu yliopistojen kirjastojen Helka-tietokantaan. Kirjastosta löytyvät myös suomalaiset arkkitehtuuri-lehdet, esimerkiksi Arkkitehti-lehti, jossa ovat kirjoittaneet merkittävimmät suomalaiset arkkitehdit ja suunnittelijat vuosikymmenten varrella.

Edellä olevat kirjastot kattavat keskeisen aineiston arkkitehtuurin kulmasta. Keskeistä aineistoa on saatavilla kuitenkin myös muista Helsinkiä koskevaa aineistoa keräävistä kirjastoista. Suomen ja erityisesti Helsingin arkkitehtuuria esitellään nykyään jo monilla CD-Rom -levyillä, joita kannattaa kysellä kirjastoista.

Monet Helsingin kaupunginmuseon, kaupunkisuunnitteluviraston, rakennusviraston, sekä museoviraston julkaisut käsittelevät välillisesti arkkitehtuuria (suunnittelua, rakennusympäristöjä, rakennussuojelua ja rakennushistoriaa). Näistä löytyy enemmän tietoa kaupunkisuunnittelu-osiossa.

VALIKOITUA KIRJALLISUUTTA

Arkio-Laine, Leena. Alvar Aalto ja Helsinki. WSOY, Porvoo 1998.

Hakkarainen, Helena. Helsingin kantakaupungin teollisuusympäristöt teollisuusrakennusten inventointiraportti. Helsingin kaupunginmuseon tutkimuksia ja raportteja 1, 1995.

Hannula, Piritta & Salonen Marja. Elementtikerrostalon uusi elämä - 1990-luvun julkisivukorjauksia Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto 1999.

Helkama, Iris. Helsinki sisältä. Sisustusarkkitehdit, Rakennustieto Oy, Helsinki 1996.

Ilonen, Arvi. Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa : Arkkitehtuuriopas. Otava, Helsinki 1990. (Lyhyt selostus rakennuksista, Helsingin alueelta mukana n. 240 rakennusta. Lopussa on kohteet lueteltu rakentamisen aikajärjestyksessä, käyttötyypeittäin, suunnittelijoittain).

KASA: kantakaupungin asuntokannan saneerausprojektin työohjelma 1989-1992. Helsingin kaupunginkanslian julkaisusarja 1, 1990.

Kautto, Jussi & Holmila Ilkka & Turtiainen, Jukka. Suomalaista kaupunkiarkkitehtuuria. Suomen rakennustaiteen museo, Ympäristöministeriö, Helsinki 1990.

Kemppinen, Kullervo. Uusi Oopperatalo - toiveet todeksi : Oopperatalon historiikki. Ooppera- ja näyttelykeskussäätiö R.S., Helsinki 1993.

Gottberg, Ann. Merellisen Helsingin rakennettu ympäristö 1808 - 1987. Teknillinen Korkeakoulu: Arkkitehtuurin laitos, Helsinki 1987.

Nevanlinna, Arne. Illuusio arkkitehtuurista ajatuksia arvoista, vallasta ja arvovallasta. WSOY, Porvoo 1996.

Okkonen, Ilpo Helsingin kasvot - kirja Helsingin julkisivuista. Studio Ilpo Okkonen, Oulu 1999.

Saanilahti, Kalevi. Arkkitehdin kahleet vai ohjakset tutkimus rakentamissäännösten vaikutuksista asuinkerrostalojen julkisivuarkkitehtuuriin, esimerkkeinä helsinkiläiset kerrostalot vuosina 1860-1990. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia, 10. Teknillinen korkeakoulu, Espoo 1996

Jatka
 
 

Tietokeskus - PL 5500, Helsinki  -  Puh: 1691*  -  Fax: 169 3777  -  tietokeskus.kirjaamo@tike.hel.fi