Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 14.2.2005

Toimitilarakentaminen Helsingissä väheni edelleen

Verkkojulkaisu

Vuonna 2004 myönnettiin rakennuslupia toimitilojen rakentamiseen 16 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2003. Helsingissä jo vuonna 2003 alkanut toimitilarakentamisen hiljeneminen on nähtävissä sekä uusien rakennustöiden aloitusten että rakenteilla olleen toimitilan määrän vähentymisenä. Hiljenemiseen vaikuttaa erityisesti liike- ja toimistorakentamisen väheneminen – onhan liike- ja toimistorakentamisen osuus yleensä vähintään puolet koko toimitilarakentamisesta.

Asuinrakentamiseen myönnettyjen lupien määrä kasvoi viime vuonna 16 prosenttia. Myönnetyillä luvilla on mahdollista rakentaa 3 539 asuntoa. Myönnettyjen lupien kasvu ei kuitenkaan vielä näy käynnistyneen tai rakenteilla olleen asuntotuotannon vilkastumisena – sekä viime vuonna aloitettujen että vuoden lopussa rakenteilla olleiden asuntojen määrä on pysynyt suunnilleen edellisvuoden tasolla.

Valmistuneista asunnoista suurin osa omistusasuntoja

Uusia asuntoja viime vuonna valmistui 3 134, joka on vajaa 700 asuntoa vähemmän kuin 2000-luvun keskimääräinen uusien asuntojen vuosituotanto Helsingissä.

Valmistuneesta tuotannosta oli omistusasuntoja 61 prosenttia, vuokra-asuntoja 29 ja asumisoikeusasuntoja 10 prosenttia. Omistusasuntojen osuus vuosituotannosta on ollut yhtä korkea viimeksi 1980-luvun puolivälissä, joskin viime vuosina omistusasuntoja on ollut kuitenkin vähintään puolet valmistuneista asunnoista.

Valmistuneen tuotannon huoneistotyyppijakauma ei ole viime vuosina olennaisesti muuttunut. Kaksio on ollut yleisin huoneistotyyppi – kaksioita valmistuneista asunnoista oli viime vuonna 37 prosenttia. Yksiöitä kokonaistuotannosta oli 13 ja neljän huoneen ja keittiön tai sitä suurempien perheasuntoja 23 prosenttia. Asuntojen keskikoko oli 70 m2.

Vapaarahoitteisten asuntojen keskikoko ja huoneluku on arava- ja korkotukilainoitettuihin asuntoihin verrattuna selvästi suurempi. Vapaarahoitteisten asuntojen keskikoko oli viime vuonna 78 m2, mutta arava- ja korkotukilainoitettujen asuntojen vain 60 m2. Valtion tukema tuotanto painottuu pieniin asuntoihin – yksiöihin ja kaksioihin, joita oli 60 prosenttia kaikista valtion lainoittamista asunnoista. Vapaarahoitteisessa tuotannosta yksiöiden ja kaksioiden osuus oli 42 prosenttia.


Lisätietoja: Tutkija Maija Vihavainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3185 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Tuula Lappalainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3752 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Lähde: Rakentaminen Helsingissä 2004 tilastoja 2005:2

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinta: 5 euroa

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t Tietokeskus.kirjaamo@hel.fi