Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 29.4.2003

Sekä työttömien että avointen työpaikkojen määrä kasvoi

Työttömien määrä Helsingissä kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 15 prosenttia Tilastokeskuksen otostutkimuksen mukaan ja tämän vuoden maaliskuussa 3 prosenttia Työministeriön mukaan edellisen vuoden vastaaviin ajankohtiin nähden. Erityisesti Tilastokeskuksen tiedot kertovat nuorten työttömyyden kasvusta ja työnsaannin huomattavasta vaikeutumisesta. Maaliskuun lopussa työttömänä oli 26 742 helsinkiläistä, noin 800 enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Helsingin työttömyysaste maaliskuussa 2003 oli 8,6 prosenttia.

Työllisten määrä on vähentynyt noin 10 000 henkilöllä edellisen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen nähden eli reilut 3 prosenttia. Helsingin työvoimaosuus alentunut lähes prosenttiyksikön verran viime vuoteen nähden ja oli 71,4 prosenttia 15-74-vuotiaasta väestöstä vuoden 2003 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Koko pääkaupunkiseudun työvoimaosuus oli myös hiukan alentunut viimevuotiseen vastaavaan nähden, mutta Helsingin seudun ja koko maan työvoimaosuudet olivat lähes samat kuin viime vuonna.

Nuorten alle 25-vuotiaiden työttömien määrä kasvoi lähes yhdeksällä prosentilla ja yli 50-vuotiaiden työttömien määrä liki kolmella prosentilla edellisen vuoden maaliskuuhun nähden. Pitkäaikaistyöttömien määrän koko viime vuoden jatkunut kasvu taittui helmikuussa ja väheni edelleen maaliskuussa lähes kahdella prosentilla edelliseen vuoteen nähden.

Ulkomaalaisia työttömiä oli maaliskuussa 3 196 ja lukumäärä kasvoi edelliseen vuoteen nähden reilulla prosentilla. Maaliskuu päätti ulkomaalaisten työttömien elokuussa 2002 alkaneen vähenemiskehityksen.

Helsingin työvoimatoimistossa oli maaliskuun lopussa 3 585 avointa työpaikkaa, 2,6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Eniten avoimia työpaikkoja oli palvelualoilla ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla.

Helsingin työllisyys ja työttömyys 2003, excel-taulu


Lisätietoja: Sini Askelo
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3463 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Lähde: Helsingin työllisyys ja työttömyys, 1. vuosineljännes 2003

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3 tai
verkkokauppa:
www.hel2.fi/stadinkauppa


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
verkkokauppa:
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinnasto: Hinnasto 1.1.-31.12 2003

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi