Esipuhe

Kansalliskirjasto

Esipuhe ”Todellisella hyvällä ololla on muisti” (Gaston Bachelard: Tilan poetiikka) Helsinki-Seura muistuttaa meitä kotisivuillaan siitä, että marianna ympäristöä tulee vaalia, eikä siihen liittyviä erityisiä ar- kajantie voja saa hävittää. Tämä on meidän kaikkien asia. Koko tähänastisen elämäni Helsingissä asuneena Kirjoittaja on muistiini on kertynyt paljon tarinoita ja kertomuksia, Helsingin jotka liittyvät aina johonkin paikkaan tai rakennukseen. kulttuurikeskuksen Rikhardinkadun kirjastossa minulta meni monta tuntia osastopäällikkö. hukkaan, kun kaiken huomioni veivät muistot ensimmäi- sistä kolmiulotteisen elokuvan katselukokemuksista Kit- Catissa. Myöhemmin valtava rautapallo murskasi eloku- vateatterin silmieni edessä toisella puolella katua. Mahtava leikkipaikka jäi Valtionarkiston uudisrakennuksen alle ja Makkaratalo korvasi mm. kaupan, josta vanhempien kanssa ostettiin ensimmäiset sukset. Paljon on menetet- ty, mutta enemmän on tallella. ”Mutta kaupunki ei kerro menneisyyttään, se sisällyttää sen itseensä kuin käden viivat, piirrettynä kadun kulmiin, ikkunaristikoihin, portaiden käsi- puihin, ukkosenjohdattimiin, lipputankoihin; jokainen osa puolestaan on merkitty koukeroin, sahauksin, leikkauksin, kolhuin”, kirjoittaa Italo Calvi- no kirjassaan Näkymättömät kaupungit. Muut eivät voi kokea omia henkilökohtaisia, hyvää oloa antavia muisto- jamme, siksi niitä on jaettava. Eräs Suomessa vieraillut hollantilainen ark- kitehti kuvaili innostuneesti matkaansa metrolla itään siltojen yli ja vaelte- luaan kaupunginosassa, jossa rakentaminen on ottanut luonnon huomioon esimerkillisellä tavalla. Kontula sai uudet kasvot. Kirjallisuus, elokuvat ja valokuvat ovat meillä ja muualla kertoneet kau- punkien tarinoita ja avanneet yleisönsä silmiä. Tunnettujen monumentti- en rinnalle ovat tulleet kadut, kodit ja kaupat. Olet lukenut olemassa oleviin paikkoihin sijoitettuja kertomuksia, nähnyt ne näyttelyssä tai pimennetys- sä salissa. Meistä useimmat ovat matkoillaan käyneet kahviloissa ja kulke- neet paikoissa, jotka ovat ”tuttuja”. Haluamme luoda niistä myös oman hen- kilökohtaisen kokemuksemme. Tämä on aina mahdollista omassa kotikaupungissamme. Kädessäsi ole- va pieni kirja kuuluu sarjaan, johon on kerätty yhden kadun varrelta muu- tamiin eri paikkoihin liittyviä tarinoita. Näiden toivotaan herättävän luki- jan kiinnostus ja halu kartuttaa omaa henkilökohtaista muistoalbumiaan uusilla kokemuksilla. 4


Kansalliskirjasto
To see the actual publication please follow the link above