| Kartta | Talot Puurakentaminen Helsingin niemellä |
| Helsinki oli 1800-luvun alussa vaatimaton n. 3000 asukkaan puukaupunki, jossa oli vain muutama kivirakennus. Kaupungin tehokkaimmin rakennetut korttelit sijaitsivat nykyisen Kruununhaan alueella, silloisten rantojen tuntumassa. Asukkaita kannustettiin rakentamaan kivitaloja, lähinnä paloturvallisuussyistä. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että kaupunkien keskusosan tulisi olla kivestä rakennettu. Useimmiten rakennusmateriaaliksi valittiin kuitenkin tiiltä halvempi ja tutumpi puu. Kivirakennustaito oli harvinaista. |
 Suuri osa
Helsinkiä paloi marraskuussa 1808. Tämän jälkeen
kaupunkia alettiin ensimmäisen kerran rakentaa
järjestelmällisesti ja valvotusti.
Uudelleenrakennuskomitean ohjeiden mukaan keskustan talot
oli rakennettava kivestä. Rakentaminen oli varsin
vilkasta paloa seuranneina vuosina. Tähän oli syynä
Helsingin uusi asema maan pääkaupunkina vuodesta 1812
lähtien sekä yliopiston muutto kaupunkiin, mikä
lisäsi väestön määrää. Kivikeskustan ympärille
rakentui melko nopeasti laaja
ja yhtenäinen puukaupunki, jossa hallitseva rakennustyyppi
oli yksikerroksinen vaakavuorattu hirsitalo.
Asuinrakennukset sijoitettiin kadun suuntaisesti ja
tontin reunaa kiersivät talousrakennukset: tallit, vajat
ja ulkohuoneet. Rakennettu kaupunki laajeni
käsittämään nykyisen Kruununhaan, Kluuvin,
Kaartinkaupungin ja osia Kampista sekä Punavuoresta. |
| Vuonna 1865 annetun kaupunkien yleisen rakennusjärjestyksen perusajatuksena oli kaupunkien paloturvallisuuden parantaminen. Helsingissä lautakatot kiellettiin ja kivirakentamiselle määrättyjä kortteleita lisättiin. Tämän seurauksena matalan puukaupungin kivikeskusta alkoi hitaasti laajentua ja rakennuskorkeus kasvoi. Uudisrakentaminen ei ollut kovin vilkasta 1800-luvun puolivälissä, sillä asukasmäärä ja elinkeino-olot pysyivät entisellään. Vasta 1860- ja 1870-luvuilla rakentaminen kiihtyi yleisen vaurastumisen, teollisuuden kasvun ja liikenneolojen parantumisen myötä. Asemakaavoitetun kaupungin ulkolaidoilla, Kampinmalmilla, Ruoholahdessa, Punavuoressa ja Ullanlinnassa sekä Katajanokalla, puutalojen rakentaminen oli vilkasta. |
 Vuonna
1875 annetussa uudessa rakennusjärjestyksessä niemen
reuna-alueet ja Katajanokka liitettiin asemakaavoitetun
alueen piiriin. Tämä merkitsi yhä laajenevalla
keskusta-alueella puutalojen purkamista mannermaisten
esikuvien mukaisten ja tonttimaata tehokkaasti
käyttävien korkeiden
kivitalojen tieltä. Aluksi rakennuskorkeus oli
rajoittamaton, vasta vuoden 1895 rakennusjärjestys
rajasi sen keskustan alueella viiteen kerrokseen.
Helsingin niemellä puutalojen määrä väheni
vuosisadan loppua kohden ja vuosisadan vaihteen jälkeen
alueelle ei juuri enää rakennettu puusta. Kaupungin
silloisilla laita-alueilla, kuten Töölössä,
Alppiharjussa ja Kalliossa, puurakentamisen perinne
vielä jatkui. |
| Helsingin niemellä on säilynyt yksittäisiä esimerkkejä 1800-luvun puuarkkitehtuurista, joka aikanaan leimasi koko kaupunkia. |