Tietokeskus | Kirjasto ja tietopalvelu
Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 28.4.2008

Värikäs dokumentti kevään 2007 Euroviisuista

Tulevien Euroviisujen katsojille lämmittelyksi ja kevään 2007 kisahuumaan osallistujille on nyt tarjolla Helsingin Euroviisujen värikäs dokumentti.

Suomi osallistui Euroviisuihin ensimmäisen kerran 1961 Cannesissa. Vuoden 2006 laulukilpailuihin Ateenaan Suomesta lähetettiin hirviöheviyhtye Lordi, joka voitti kisat ennätyspistemäärällä. Suomi ja Helsinki saivat vuoden 2007 kisasirkuksen järjestettäväkseen 45 vuoden odotuksen jälkeen! Helsingin Euroviisu-tapahtuma oli järjestyksessä 52.

Suomelle heikko Euroviisu-menestys on ollut traumaattinen asia. Monet epäilivät, ettei Helsinki tai YLE tule onnistumaan kisojen järjestelyistä. Helsingissä päätettiin näyttää, miten järjestetään huippukisat. Osoituksena kisainnostuksesta on myös käsillä oleva kirja – mitään aikaisempia Euroviisuja ei ole otettu haltuun tutkimuksellisesti.

Kirja kertoo kymmenen artikkelin voimin, mitä mieltä helsinkiläiset olivat Euroviisuista, miten yhteistyö kisojen järjestämisessä onnistui, miten Euroviisut näkyivät muussa pääkaupungin musiikkitarjonnassa ja miten kisat menivät taloudellisesti seudun matkailun näkökulmasta. Euroviisu-Helsingin näkymistä kansainvälisessä mediassa tarkasteltiin laajimmillaan 27 maan osalta. Myös Hartwall Areenalla vierailtiin tutkimassa kisavieraita ja heidän tunnelmiaan sekä tutkittiin itse Euroviisu-musiikkia ja -esiintyjiä kautta aikain. Kulttuurikeskus Caisan maahanmuuttajille tarkoitettu Ourvision Song Contest 2007 -laulukilpailu oli mielenkiintoinen ”varjokisa” Euroviisuille.

Kirja on osin englanninkielinen.


Lisätietoja:
Tutkijat Vesa Keskinen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 310 36296,


Lähde:
Täydet pisteet – Twelve Points Eurovision laulukilpailut Helsingissä 2007 Eurovision Song Contest Helsinki 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus 2008.148 s.

Hinta: 25 euroa (sis. alv. 8 %)


Käteismyynti:
Tietokeskuksen kirjasto
Siltasaarenkatu 18-20 A
viides kerros


Tilaukset:
Puh. (09)310 36293 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi Verkkokauppa: Granum

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 310 1612 - Fax: (09) 310 36601 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi