Tietokeskus | Kirjasto ja tietopalvelu
Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 30.5.2007

Kaupunkipäihdetyölle on löydettävissä uusia käytäntöjä

Päihteiden käyttö ja siitä aiheutuva turvattomuuden tunne ovat lisääntyneet kaupunkiympäristöissä. Tähän ovat vaikuttaneet siistin julkijuomisen salliminen sekä huumeiden ja muiden päihteiden sekakäytön yleistyminen. Tutkimuksen avulla haluttiin löytää toimivia käytäntöjä, joilla pystyttäisiin vähentämään näitä ongelmia. Lisäksi haluttiin muodostaa kokonaiskuva Helsingin kaupunkipäihdetyöstä. Tutkimuksen kolmantena tehtävänä oli tarkentaa näkemystä kaupunkipäihdetyön haasteista.

Maantieteellisen sijaintinsa ja suurkaupunkiluonteensa vuoksi Helsinki toimii uusien päihteiden, päihteiden käyttötapojen ja käytöstä aiheutuvien haittojen porttina Suomeen. On entistä selvempää että päihdetyön strategioissa on otettava huomioon myös lähialueiden tilanteen kehitys. Päihdetyötä on tehtävä useilla eri tasoilla jo ennen ongelmien tulemista näkyville esimerkiksi tilastojen kautta.

Sinikka Törmän, Kari Huotarin ja Sari Pitkäsen syksyn 2005 ja kevään 2006 aikana tekemässä arviointitutkimuksessa tarkastellaan kaupunkiympäristössä tehtävän päihdetyön – kaupunkipäihdetyön – malleja sekä niiden vaikutuksia asiakkaiden ja muiden kaupunkilaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Tutkimuksessa pohditaan myös päihdetyön hankkeissa kehitettyjen hyvien käytäntöjen siirrettävyyttä osaksi peruspalveluja. Käytäntöjä etsitään esimerkkimallien kautta. Tällaisia ovat päihteiden käyttäjien päiväkeskus, huumeiden käyttäjien terveysneuvonta sekä sosiaalinen isännöinti.

Arviointitutkimus on myös tutkijoiden puheenvuoro päihdetyön kehittämissuunnista ja tulevaisuuden toimintamalleista kaupunkiympäristössä. Vahvana lähtökohta on, että päihdehaittoja ehkäistään parhaiten parantamalla vaikeimmin päihdeongelmaisten palveluja ja hoitoon pääsyä.


Lisätietoja: Sinikka Törmä
Puh: 0400–929489 tai email:


Lähde: Sinikka Törmä, Kari Huotari, Sari Pitkänen: Kaupunkipäihdetyön haasteet ja toimintamallit. Helsingin kaupungin tietokeskus Tutkimuksia 2007:2 (124 s.)

Hinta: 14 € (sis. alv. 8%)

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3-5


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi