Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 21.9.2006

Urbaaninuorissa piilee kiinnostus politiikkaan

Yleinen politiikkaan tunnettu kielteisyys on laimentumassa. Äänestysaktiivisuuden laskeva tendenssi on pysähtynyt ja kääntynyt lievään nousuun. Nuoret innostuvat äänestämisestä, mikäli he kokevat asialistan mielekkääksi. Tämä käy ilmi nuorten asenteita tarkastelevan tutkimuksen esimerkissä, jossa kerrotaan mitä tapahtui vuoden 2004 vaalinalustilanteen synnyttämässä kiihkossa. Palveluiden tuottamisen tehokas politisoiminen, jota Helsingissä vahvistettiin vielä liikennelakolla, mursi osaltaan äänestämisen pidäkkeitä. Tämä vetosi erityisesti nuoriin työikäisiin. Esimerkin avulla voidaan todeta urbaaninuorissa piilevän poliittista innostuneisuutta.

Luottamus poliittiseen järjestelmään on kasvanut. Poliitikkoja koskeva kritiikki on selvästi vähentynyt. Edelleenkin nuorten aikuisten käsitykset poliitikkojen ja puolueiden toimintatavoista ovat kuitenkin epäileviä, mikä näkyy myös puoluevalintoja koskevana epävarmuutena ja matalana äänestysaktiivisuutena.

Nuorten aikuisten politiikkaan suuntautumisessa ja arvomaailmassa on tarkastelujaksolla nähtävissä sekä pysyvyyttä että muutosta. Politiikka jäsentyy monille edelleen perinteisten luokkavastakohta-asetelmien kautta. Kovilla arvoilla on edelleenkin vahva peruskannatus. Sosiaalivaltion ”löysäkätisyyttä” koskeva kritiikki on lieventynyt, mutta se on edelleen näkyvä piirre pääkaupunkiseudun nuorten aikuisten ajattelussa. Lamavuosina auktoriteettia ja moraalia koskevien asenteiden kiristyminen on edelleen jatkunut. Markkinamaisia ratkaisuja, kilpailua ja kilpailuttamista koskeva ajattelutapa on selvästi vahvistunut: ”kilpailuvaltion” idea saa paljon vastakaikua pääkaupunkiseudun nuorten aikuisten joukossa. Tulokset tiivistettiin neljäksi poliittisen suuntautumisen tyypiksi. Oikeistopopulistisen ”asialistan” kannatus on edelleenkin merkittävä ja vakiintunut. ”Libertaarinen uusvasemmisto” kuten myös ”markkinaliberaalit” ovat samoin vakaan ja laajan kannatuksen saaneita asialistoja.

Tutkimuksessa tarkastellaan pääkaupunkiseudun 18 -30 -vuotiaiden poliittisia valintoja ja poliittista suuntautumista 16 vuoden ajalta.


Lisätietoja: Tuomo Martikainen,
email:
etunimi.sukunimi@helsinki.fi


Lähde: Vaalit ja Politiikka. Pääkaupunkiseudun nuorten aikuisten poliittiset valinnat 1988 -2004. Tuomo Martikainen & Sami Fredriksson Helsingin kaupungin tietokeskus. Tutkimuksia 2006:5. (116 s.)


Hinta: 14€

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3
Puh: (09) 169 3135


Verkkokauppa: Linkki verkkokauppaan

Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi