Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 10.8.2006

Rakentaminen Helsingissä toisella neljänneksellä 2006

Julkaisu

Rakentaminen Helsingissä on vilkastunut kuluvan vuoden toisella neljänneksellä, sillä sekä myönnettyjen lupien että aloitettujen rakennustöiden määrä on kasvanut selvästi.

Huhti-kesäkuussa käynnistyneiden rakennuskohteiden kerrosala on kaksinkertaistunut viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Rakennustoiminnan kasvu on painottunut erityisesti toimitilarakentamiseen.

Rakennuslupia myönnettiin Helsingissä kuluvan vuoden toisella neljänneksellä yhteensä 227 000 k-m2 eli 61 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajanjaksona. Toimitilarakentamiseen myönnettyjen lupien kerrosala oli 153 000 k-m2 eli 90 000 k-m2 edellisvuotta enemmän. Asuinrakentamiseen myönnettyjen lupien kerrosala oli hieman viimevuotista pienempi.

Myös aloitetun rakennustuotannon määrä on kasvanut merkittävästi. Aloitetuissa kohteissa oli kerrosalaa yhteensä 244 000 k-m2, josta asuinrakentamisen osuus oli 114 000 k-m2 ja toimitilarakentamisen 129 000 k-m2. Aloitetun toimitilarakentamisen kerrosala oli viisinkertainen viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Aloitetuista toimitilarakennuksista oli reilusti yli puolet liike- ja toimistorakennuksia ja neljännes julkisia palvelurakennuksia. Aloitettujen asuinrakennusten kerrosala oli 29 % edellisvuotta korkeampi.

Vuoden toisella neljänneksellä valmistuneen rakennustuotannon yhteiskerrosala oli 123 000 k-m2, josta asuinrakennusten osuus oli 45 000 k-m2 ja toimitilarakennusten 77 000 k-m2. Asuntoja valmistui 583. Näistä oli omistusasuntoja 213, asumisoikeusasuntoja 18 ja vuokra-asuntoja 352, joista opiskelija-asuntoja oli 227.


Lisätietoja: Tutkija Maija Vihavainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3185 tai email:


Lisätietoja: Tuula Lappalainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3752 tai email:



Lähde: Rakentaminen Helsingissä toisella neljänneksellä 2006, tilastoja 2006:16

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3-5


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai

tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinnasto: - - - - - -
 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi