Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 11.1.2006

Helsingin seutu Euroopan kasvun kärkialueita

Helsingin seutu kuului 1990-luvun jälkipuoliskolla Euroopan nopeimmin kasvaviin suurkaupunkialueisiin. Vuosien 2001–2003 hitaamman kasvun vuosinakin Helsinki menestyi hyvin Euroopan metropolien joukossa.  Helsingin seudun arvioidaan kuuluvan jatkossakin talouden kasvun suhteen Euroopan suurkaupunkien kärkijoukkoon, todetaan Helsingin kaupungin tietokeskuksen julkaisussa: HELSINKI REGIONAL ECONOMY – A Dynamic City in the European Urban Network.

Pieni ja dynaaminen

Metropolialueilla on merkittävä rooli Euroopan taloudessa. Ne ovat isoja väestökeskittymiä, taloudellisen toiminnan keskuksia, joissa tuotanto ja työllisyys kasvavat nopeammin kuin EU-alueella keskimäärin. Suomessa Helsingin seutu muodostaa maan ainoan metropolialueen, jonka osuus koko maan väestöstä on lähes neljännes ja osuus bruttokansantuotteesta yli kolmannes. Vaikka Helsinki on Euroopan metropolien joukossa väestömäärältään pienehkö kaupunkialue, on se talouden tehokkuutensa ja korkean tuottavuutensa ansiosta kilpailukykyinen suurkaupunki. Tuotannon arvonlisäys asukasta kohti on Helsingin seudulla 2,2 kertaa suurempi kuin EU-maiden keskiarvo ja seutu kuuluukin 10 vauraimman metropolialueen joukkoon Euroopassa.

Yksi nopeimmin kasvaneista metropoleista

Kun kaikki 45 tutkittua suurkaupunkialuetta otetaan huomioon, työpaikkamäärän kasvu vuosina 1995–2003 oli täällä toiseksi nopeinta ja tuotannon kasvu kolmanneksi nopeinta koko Euroopassa. Esimerkiksi tuotannon kasvuvauhti oli Helsingissä keskimäärin 7,0 prosenttia vuosittain. Nopeampaan kasvuun yllettiin vain Dublinissa ja Varsovassa. Vastaavasti kaikkien tutkimuksessa olleilla 45 metropolialueella tuotannon kasvu jäi 2,5 prosenttiin ja koko EU-alueella 2,3 prosenttiin.

Helsingin seudun ennakoidaan pysyvän jatkossakin nopeimmin kasvavien alueiden joukossa Euroopassa, vaikka talouden kasvun arvioidaan jäävän vaatimattomammaksi kuin 1990-luvun jälkipuoliskolla. Tuotannon arvioidaan kasvavan täällä vuosien 2004–2009 välillä keskimäärin 4,1 prosenttia vuodessa, kun suurkaupunkialueiden kasvu jää keskimäärin 2,3 prosenttiin vuodessa. Helsinkiä nopeampaa kasvua ennustetaan vain uusien EU-maiden pääkaupunkeihin eli Varsovaan, Prahaan ja Budapestiin. Vuosina 2004–2009 työpaikkamäärän ennustetaan kasvavan Helsingin seudulla keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa. Metropolialueiden keskimääräisen työpaikkakasvun ennakoidaan jäävän 0,7 prosenttiin. Helsinkiä nopeampaa työllisyyskasvua ennakoidaan ainoastaan Dubliniin.

Moderni elinkeinorakenne

Helsingin seudun menestymistä selittää osaltaan terve ja nykyaikainen elinkeinorakenne. Helsingin seudulla palveluihin liittyvät alat ovat suurin työllistäjä, kuten useimmissa muissakin Euroopan metropoleissa. Neljä viidestä työpaikasta on palvelusektorilla ja 53 prosenttia yksityisellä palvelusektorilla. Julkisen sektorin osuus työpaikoista on yhtä suuri kuin pohjoismaisissa pääkaupungeissa. Helsingin seudulla yksityisen palvelusektorin toimialarakenne on hyvin samankaltainen kuin muillakin eurooppalaisilla metropolialueilla. Merkittävin ero on, että kuljetuksen ja tietoliikenteen osuus työpaikoista on täällä huomattavasti suurempi kuin suurkaupunkialueilla keskimäärin. Näille aloille erikoistuminen kertoo pääkaupungin vahvasta roolista maan logistisena keskuksena, joka on paitsi kansallisen kuljetuksen ja tietoliikenteen solmukohta myös kansainvälisen liikenteen portti. Samoin tukku- ja vähittäiskaupan työpaikkaosuus ylittää täällä kaupunkialueiden keskitason. Teollisuuden osuus on täällä eurooppalaisten metropolialueiden keskitasoa mutta huomattavasti alhaisempi kuin koko maassa tai Euroopan maissa keskimäärin. Teollisuuden vahvoja aloja ovat modernit ja kehittyneet alat, kuten elektroniikka- ja graafinen teollisuus.

Selvityksessä on analysoitu ja vertailtu Helsingin seudun aluetalouden ja elinkeinotoiminnan rakennetta ja kasvua muihin Länsi- ja Keski-Euroopan metropoleihin. Tietolähteenä ovat pääasiassa Cambridge Econometrics -tutkimuslaitoksen yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa ylläpitämä alue- ja kaupunkitalouden tietokanta sekä sen pohjalta tehdyt tutkimukset. Selvityksen on laatinut tutkija Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy:stä.


Lisätietoja: Yliaktuaari Juha Suokas,
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3649 tai email:

Lisätietoja: Tutkija Seppo Laakso,
Kaupunkitutkimus TA Oy
Puh: (09) 561 2493 tai email:

Lähde: Helsinki Regional Economy. A Dynamic City in the European Urban Network.
City of Helsinki Urban Facts, Statistics 2005:23

Hinta: 8,50 € (sis alv. 8%).

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3
Puh: (09) 169 3135


Verkkokauppa: Linkki verkkokauppaan

Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi



 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi