Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 26.10.2005

Rakentaminen Helsingissä kolmannella neljänneksellä 2005

Helsingissä myönnettiin rakennuslupia kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä kaikkiaan 91 000 k-m2 eli lähes yhtä paljon kuin viime vuonna vastaavana aikana. Myönnettyjen lupien kokonaismäärän pysytteleminen viime vuoden tasolla johtuu toimitilarakentamisen lupien kasvusta. Toimitilarakentamiseen myönnettiin lupia yhteensä 53 000 k-m2, joka on 26 000 k-m2 viimevuotista enemmän. Asuinrakentamiseen myönnetyt luvat ovat kuitenkin edelleen laskusuunnassa. Asuinrakentamiseen myönnettiin lupia 38 000 k-m2 eli 30 000 k-m2 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kesä-syyskuussa käynnistyneiden talonrakennushankkeiden määrä on vähentynyt selvästi viime vuoden tasosta. Yhteensä hankkeissa oli kerrosalaa 51 000 k-m2 eli 76 000 k-m2 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Erityisesti ovat vähentyneet toimitilarakennusten aloitukset, sillä käynnistyneissä hankkeissa oli toimitilakerrosalaa vain 17 000
k-m2, joka on 57 000 k-m2 viimevuotista vähemmän. Liike- ja toimistorakennusten aloituksia oli 5 000 k-m2 eli 54 000 k-m2 viimevuotista vähemmän.

Valmistuneen tuotannon määrä oli varsin suuri - yhteensä 187 000
k-m2, josta asuinrakennusten osuus oli 50 000 k-m2 ja toimitilarakennusten 137 000 k-m2. Valmistuneen toimitilan suureen määrään vaikutti Kampin liikekeskuksen (81 000 k-m2) valmistuminen.

Asuntoja valmistui kesä-syyskuussa 657, joista omistusasuntoja oli 596 ja vuokra-asuntoja 61. Valtion korkotuella rakennettuja valmistuneista asunnoista oli 39.


Lisätietoja: Tutkija Maija Vihavainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3185 tai email:


Lisätietoja: Tuula Lappalainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3752 tai email:



Lähde: Rakentaminen Helsingissä kolmannella neljänneksellä 2005, tilastoja 2005:20

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3-5


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai

tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinnasto: - - - - - -
 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t ietokeskus.kirjaamo@hel.fi