Tiedote 23.08.2005

Maahanmuuttajien elinolot pääkaupunkiseudulla. Kuntien välillä hyvin vähän eroja

Julkaisussa tarkastellaan maahanmuuttajien elinoloja sekä ulkoisina olosuhteina että koettuina, subjektiivisina elinoloina. Kirja koostuu viidestä tutkimusartikkelista ja yhteenvetoartikkelista, ja sen toimittajana on ollut tutkija Tuula Joronen.

Arja Munter tarkastelee ulkomaalaisväestön määrän ja rakenteen kehitystä pääkaupunkiseudulla väestötilastojen pohjalta. Tilastojen antamaa kuvaa maahanmuuttajayhteisöjen muotoutumisesta täydentää Hanna Ahlgren-Leinvuon rekisteri- ja kyselyaineistoon perustuva artikkeli, jossa hän pohtii pakolaisten hajasijoituspolitiikan merkitystä pääkaupunkiseudun kannalta. Tuula Jorosen laatimassa historiallisessa katsauksessa tarkastellaan valtion ja kuntien vastuunjakoa maahanmuuttajien palvelujen kehittämisessä, ja Sanna Saksela jatkaa osittain samaa tematiikkaa viranomaisten ja maahanmuuttajayhdistysten välistä yhteistyötä käsittelevässä artikkelissaan. Lopuksi Juhani Riihelä tarkastelee Tilastokeskuksen keräämän kysely- ja haastatteluaineiston pohjalta neljän suuren maahanmuuttajaryhmän, vietnamilaisten, somalialaisten, venäläisten ja virolaisten elinoloja.

Suomesta tuli maahanmuuttomaa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Uudesta ulkomaalaisväestöstä merkittävä osa on asettunut asumaan pääkaupunkiseudulle, erityisesti Helsinkiin. Suomen kaikista ulkomaan kansalaisista 44 prosenttia asuu pääkaupunkiseudulla, ja heistä puolestaan 63 prosenttia Helsingissä. Alueellinen keskittyneisyys vaihtelee maahanmuuttajaryhmittäin. Afrikan maiden kansalaisista pääkaupunkiseudulla asuu 73 prosenttia ja Aasian maiden kansalaisista 50 prosenttia.

Maahanmuuttajien palveluiden kehittäminen alkoi pakolaisten vastaanoton käynnistymisestä, ja pääkaupunkiseudun kunnat olivat uranuurtajia tässä työssä. Ensimmäiset pakolaiset asutettiin pääkaupunkiseudulle, ja se oli myös 1990-luvun alussa käynnistyneen inkeriläisten paluumuuton ensimmäinen etappi. Palvelutarvetta on lisännyt myös pakolaisten hajasijoituspolitiikan epäonnistuminen. Pakolaiset eivät ole jääneet asumaan sijoituskuntiin, vaan he ovat muuttaneet pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin.

Keskeistä maahanmuuttajien kotouttamisessa on ollut koulutuksen ja neuvontapalvelujen kehittäminen. Maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan pitämällä kiinni valtakunnallisten linjausten mukaisesta normaalipalvelujen periaatteesta on kuitenkin edellyttänyt myös kaikkien muiden palvelujen voimakasta kehittämistä. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat vastanneet haasteisiin yhteistyötään tiivistämällä. Pitkäjänteisen kiinteän yhteistyön myötä hyväksi havaitut toimintakäytännöt ovat joustavasti siirtyneet kunnasta toiseen. Kaikissa kaupungeissa on mm. tehty yhteistyötä maahanmuuttajajärjestöjen kanssa ja rekrytoitu maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä kaupunkien palvelukseen. Maahanmuuttajatyön käytäntöjen yhdenmukaistuminen on merkinnyt myös elinolojen yhdenmukaistumista, sillä pääkaupunkiseudun eri osissa asuvat maahanmuuttajat arvioivat elinolojaan hyvin samaan tapaan. Kuntien välillä on hyvin vähän eroja.

Kirjoittajat:

Tutkija VTM Hanna Ahlgren-Leinvuo, Vantaan kaupunki, tilasto- ja tutkimusyksikkö

Tutkija VTM Tuula Joronen, Helsingin kaupungin tietokeskus, kaupunkitutkimusyksikkö

Tutkija VTM Arja Munter, Espoon kaupunki, tieto- ja tutkimuspalvelu

Erikoistutkija VTM Juhani Riihelä, Vantaan kaupunki, tilasto- ja tutkimusyksikkö

Tutkija FM Sanna Saksela, Ceren/Svenska Social och Kommunalhögskolan, Helsingin yliopisto