Helsingin kaupunki    Helsingin kaupungin haku

Tiedote 27.10.2004

Rakentaminen Helsingissä 2005 ensimmäisellä neljänneksellä

Helsingissä on kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myönnetty rakennuslupia 59 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Myönnettyjen lupien kasvu ei kuitenkaan vielä näy käynnistyneen tai rakenteilla olevan tuotannon vilkastumisena, sillä aloitettujen rakennustöiden määrä väheni 33 prosenttia ja rakenteilla oleva tuotanto 4 prosenttia vuoden 2004 tammi-maaliskuuhun verrattuna.

Vuoden 2005 tammi-maaliskuussa myönnettiin Helsingissä rakennuslupia 112 000 k-m2, josta toimitilarakentamisen osuus oli 61 000 k-m2. Toimitilarakentamiseen myönnettyjen lupien kerrosala kasvoi 36 000 k-m2 viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä, joskin tähän vaikuttaa se, että toimitilarakentamiseen myönnettiin vuonna 2004 lupia selvästi keskimääräistä vähemmän. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä on erityisesti liike- ja toimistorakentaminen vilkastunut, sillä liike- ja toimistorakentamiseen myönnettyjen lupien samoin kuin aloitettujen ja rakenteilla olevien liike- ja toimistorakennusten määrä on kasvanut selvästi viime vuoden ensimmäisestä neljänneksestä

Asuinrakentamiseen myönnettyjen lupien kerrosala kasvoi viimevuotiseen verrattuna 12 prosenttia. Lupia myönnettiin 508 asunnon rakentamiseen. Toisaalta uusia asuinrakennustöitä käynnistettiin 52 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2004 ensimmäisellä neljänneksellä. Asuntoja alkuvuodesta käynnistetyissä kohteissa oli 415. Uusia asuntoja valmistui 602, niistä oli omistusasuntoja 508 ja vuokra-asuntoja 94. Erittäin poikkeuksellisesti valtion tuella rakennettuja asuntoja ei valmistunut ensimmäisen vuosineljänneksen aikana ollenkaan.


Lisätietoja: Tutkija Maija Vihavainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3185 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Tuula Lappalainen
Helsingin kaupungin tietokeskus
Puh: (09) 169 3752 tai email:
etunimi.sukunimi@hel.fi


Lähde: Rakentaminen Helsingissä 2005 ensimmäisellä neljänneksellä, tilastoja 2005:9

Käteismyynti: Tietokeskuksen kirjasto
Katariinankatu 3


Tilaukset: Puh. (09) 169 2423 tai
tietokeskus.tilaukset@hel.fi


Hinnasto: -

 
  PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki - Puh: (09) 1691 - Fax: (09) 169 3777 - t Tietokeskus.kirjaamo@hel.fi